Lennart

Mietin tässä päivänä eräänä, kuinka eri tavalla kaikki meidän koirat on meille päätyneet ja päätin kirjoittaa jokaisesta oman tarinan tänne, idea syntyi kun kuulin täydellisesti Lennylle istuvan kappaleen. Spektin Macho Fantastico, löytyy tekstin lopusta.

Lennart on sellainen koira, jota meille etsittiin parin vuoden ajan.
Se ei ole sellainen yksilö, millaisen odottaa saavan kun hankkii bernhardinkoiran.
Minulle se on kuitenkin ehdottomasti yksi elämäni koirista, sellainen jonka kanssa on tehty paljon töitä ja mitään ei ole voinut hoitaa vasemmalla kädellä.

Meillä oli laumassa Bertta (rw), Helmi (rw/labbis) ja Äijä (lk. bernhardinkoira), kun alettiin etsimään pentua. Otin yhteyttä ensin rotuyhdistyksen pentuvälitykseen ja sain sitä kautta vinkkejä sekä kotimaisista että ulkomaisista pentueista. Soittelin ja mailailin pitkin maailmaa, erään kasvattajan narttua olin lähdössä katsomaan, kun sain alkumatkasta puhelun että pentue meni juuri kesken.
Eräs Ruotsaiskasvattaja kirjoitteli kanssani tiiviisti yli puolen vuoden ajan ja kun tuli ultran aika, narttu oli tyhjä, vaikka sillä oli ollut useita tiineyden oreita. Tässä vaiheessa olin jo todella mukana odotuksessa ja tänäkin päivänä ihailen heidän koiriaan (kennel Walk of life`s), oli todella kova paikka pettyä taas.
Viimeksi mainitusta kasvattajasta johtuen jatkoin kuitenkin ruotsalaisten kasvatustyötä tutkien ja sitten löytyi pentue, jossa oli vielä viisi urosta vapaana, näytti kaikin puolin todella hyvältä ja pari viikkoa siitä, vapun jälkeen lähdimme Ruotsiin.
Olimme päättäneet että jos mikään epäilyttää, pentu ei lähde mukanamme.

Matkaa Tukholmasta Brålandaan oli muutama tunti ja me tiedettiin suurin piirtein suunta, mihin lähteä. Navigaattori hukkasi sijaintimme koko ajan Tukholmassa, koska olimme vähän väliä tunnelissa. Helpotti vähän kun maalaiset pääsi pois kaupungista, mutta pian huomattiin ettei navigaattori tunne saamaamme katuosoitetta.
Soitto kasvattajalle ei juurikaan auttanut, minä en puhu niin hyvää nopeeta-ruotsia ja hän todella auttavasti englantia, jolla olimme kommunikoineet siihen asti hänen tyttärensä toimien apuna.
Löysimme pienen turisti-infon jostain oletettavasti läheltä määränpäätä ja siellä saimme selvyyden siihen, miksei osoitetta ole. Ruotsin maaseudulla ei ole tien nimiä vaan heillä on käytössään tilojen nimet ja meillä oli hallussa siis osoite, kuten "Kreivilän tila, Säkylä, Suomi"..

Saimme ajo-ohjeet infosta ja niiden avulla löysimme keskelle ei-mitään ja pysähdyimme tien päähän, jonka päässä näkyi talo, ajoimme varovasti tietä pitkin ja kun vastaan juoksi kaksi bernhardinkoiraa, läikähti sydämessä lämpimästi.
Jännitti kuitenkin ihan tajuttomasti. Edessä olisi vielä monen asian selvitys, paljon kysymyksiä ja koirakaupat vieraalla kielellä.

Kasvattaja kyseli meiltä miksi haluamme koiran heiltä ja peruskysymyksiä, järkevästi meille esiteltiin ensin kaikki aikuiset koirat, ennen kun tapasimme pennut. Sen jälkeen kaikki olikin aika yhden tekevää. Aikuiset koirat olivat olleet ystävällisiä ja kasvattaja oli kiinnostunut minne pennun antaa. Hyvä.

Kasvattajan tytär toimi taas tulkkina ja englanniksi keskustelimme, teimme paperit ja saimme pentupaketin.
Olin niiiiin onnellinen kun pakkasin kymmen viikkoisen ja kymmen kiloisen koiranpennun ja itseni autoon, se matkusti sylissä ja jalkatilassa, lähellä kuitenkin koko ajan.
Iltalaivaan emme ehtineet ja tulimme takaisin seuraavan aamun paatissa. Kannoin Lennyä sylissäni peläten että se pissaisi laivan kokolattiamatoille, mutta jouduttiin pysähtymään vähän väliä, kun ihmiset haluisivat silitellä pentua. Olihan se ihan maailman suloisin, mutta aika painava siinä käsivarsilla jo.
Siivosti se lapsi olikin, sillä välin kun oli yksin hytissä meidän syömässä käynnin ajan, oli käynyt pissalla suihkun lattiakaivon päällä.
Kotimatkalla haettiin muut hoitolasta ja pihassa kaikki laskettiin yhteen.
Ei tämä mukula ainakaan rikki menisi.

Kotona pentu otettiin vastaan odotetun hyvin.

Lennart oli ihana pikku pentu, aika pian siitä alkoikin kasvaa todella aktiivinen junnu ja meille kävi selväksi, että käsissä on hiukan odotettua toiminnanhaluisempi ja vaativampi yksilö.

Me kävimme kursseilla sosialistumassa ja tapaamassa oman lauman ulkopuolisia koiria, välillä olimme kahdellakin kurssilla samaa aikaa ja kävimme siis kahdesti viikossa ohjatuissa ryhmissä arkitottelevaisuuden ja rally-tokon parissa ahkeroimassa.

Mitään treenivaikeuksia meillä ei ole ollutkaan, tämä koira on joka tapauksessa aina tarjoamassa itseään palvelukseen ja hyvin älykäskin se on.

Sisäsiisteysopetus kesti ja kesti.. Kun tuon kokoinen koira aukaisee kusihanan, on omistajilla kiire ulko-ovelle, siitä Lenny oppi eteisryntäilyn, josta harjoittelemme pois tänäkin päivänä.
Kun jonkinlainen sisäsiisteys oli saavutettu, alkoi ilopissailu ja letkun ollessa auki-asennossa koira ei vain päästänyt alleen vaan juoksenteli samalla pitkin taloa. Kiva juttu.
Tätäkin kesti jonkin aikaa ja olin jo aika epäuskoinen, aiemmin ei minkään pennun kanssa ollut erityishaasteita tällä osa-alueella.

No, kun Lennart oli vuoden, se totesi että Äijästä, jonka suosioon se oli ensin mielin kielin hiipinyt, ei oikeastaan ollutkaan yhtään mikään. Pojat otti muutaman kerran yhteen ja kotitilanne oli vähän aikaa melko ikävä. Ei kuitenkaan missään vaiheessa haluttu alkaa eristämään koiria, vaan kun ne oli tappelusta saatu erilleen (ote oli tavallisemmin etuhampailla poskesta ja kauhea meteli, ei siis tappoaikeita) ja tunteet rauhoittuneet, ne laskettiin takaisin yhteen ja komennus riitti siihen ettei tilanne uusiutunut. Mitään paikkausta vaativaa vammaa ei koskaan syntynyt ja Äijä asettui alempaan asemaansa lopulta.

Näihin aikoihin opin varmasti enemmän koirien keskinäisestä kommunikoinnista, kuin koskaan aiemmin yhteensä. Ennakointi oli avainasemassa ja uskon että paljon on auttanut se, että koirat saa keskustella keskenään, mutta opittiin tulkitsemaan koska tilanne meni uhkaavaksi ja yhteenotto oli lähellä.

Tänä päivänä Lenny on hyvin sosiaalinen ja hauska koira. Se on meidän koira, jolle ulkopuoliset ihmiset on joko ystävyyden ansainneita tai yhdentekeviä, se haluaa tutustua omassa tahdissaan eikä pidä heti iholle tulevista vieraista vaan käyttäytyy väistävästi silloin.
Sen ollessa junnuikäinen, meillä tehtiin mittavaa koko talon pintaremonttia ja täällä ramppasi mukavia työmiehiä, joiden ensimmäinen tehtävä usein olikin leikittää koiraa :)
Ikävä kyllä sen kultainen luonne meitä kohtaan ei riitä, vaan tämän vieraiden väistämisen vuoksi tuli selväksi että jalostukseen sitä ei tulla tarjoamaan. Terveystulokset vain vahvistivat sen.
Kun koira oli 2v sen luusto kuvattiin: lonkat D/D ja kyynäret 0/0.
Sen vanhemmat oli luustoltaan liki priimaa (A/A, 0/0 ja A/A 0/1) ja se liikkui harjun pehmeissä maastoissa vapaana koko kasvuaikansa (kuten sen jälkeenkin), se söi laadukasta nappulaa paria eri merkkiä, mutta tähdet eivät olleet suosiolliset ja näillä mennään.
Kun näitä meidän kolmea bernhardinkoiraa katsoo, ei koskaan uskoisi kenelle mikäkin terveystuomio kuuluu.

Lennart on rotunsa edustajaksi nopea ja nokkela, todella fiksu ja paljon aktiviteettia vaativa.
Se löytää kaikkialta itselleen parhaan kaverin toisista koirista, tykkää kaikenlaisista ja on todella taitava myös rauhoittelemaan niitä, jotka aluksi pelkää sitä.
Se on usein kurssilla toiminut isoja koiria pelkäävien pienien harjoituskohteena, ottanut vastaan suoraa naamaan sylkemistä ja kimeää kiljuntaa, maaten itse maassa ja esitellen mahaansa. 

Rally-tokon parissa kurssin ohjaaja ja muutama harrastustuttu ovat joutuneet totemaan, ettei se vastaa mielikuvaa rodusta, koska on niin oppivainen ja innokas.
No, eihän sitä ole hidastanut edes abloy lukot, kun se on halunnut päästä ulos meidän perään.
Aluksi se murtautui vain verannalle ja kerran sieltä diilasi teurastamo tuliaisia itselleen ja tytöille, mutta ei Äijälle mitään. Muutaman kerran se vapautti koko lauman lukitusta ulko-ovesta, ennen kun ymmärrettiin että toistemme syyttely ei auta, kyllä se ovi lukossa OLI. No, pihassa ne odotti kiltit kullat.

Jos pitää kuvailla Lennyä, on pakko ensin huokaista syvään, silmät kostuu, tunnen niin suurta rakkautta sitä kohtaan, että sitä on vaikea edes sanoiksi selkata.
Kaikki alkumatkamme hankaluudet ja työ, mitä on vaadittu sen kanssa, on kannattanut.
Muiden silmissä siitä ei tule koskaan sitä mitä se on meille, moni pelkääkin sitä, koska Lenny on laumassa se joka ei ole heti rakastamassa kaikkia vaan katselee meidän jaloissa mielummin että ketäsmitäs.
Me saadaan nähdä ne parhaat puolet ja tuntea sen osoittama kiintymys meitä kohtaan.
Lenny on sisimmiltään herkkä halailija, hauskuuttaja ja paras tuntemani nojailija.
Sellainen koira joka on aina vierellä ja katsoo takaisin kun huomaat sen, se on aina valmiina tekemään mitä vain meidän kanssa ja tekee sen häntä heiluen tai pyörien, vaihtoehtoisesti jompaa kumpaa kuitenkin.

Spekti - Macho Fantastico

Sis. yllätyksen!

Täällä on hulinoitu.
Meillä oli reilun viikon verran hoituleita, Jackrusselinterrieri Heikki ja Bordercollie Ixi.
Onni on sosiaalinen ja sopeutuvainen lauma, nimittäin kolmella nartulla oli juoksut ja uroksiakin oli setissä sitten se kolme, onneksi urokset on kaikki kastroituja.
Seitsemän koiraa, joista kaksi on "vieraita" ja kokoerot näin suuret, en ollut ollenkaan varma kuinka hyvin meillä menee, mutta mahdollisuuksia eristää koiria on useita ja hoitolaisten sopimukseen kuului kulkea mun mukana töissä, koska se on niidenkin työppis.

Kaikki koirat tuli toimeen keskenään ja Heikki ja Ixi oli todella mieluisia vieraita. Pulmu ja Lenny etenkin oli ihan tohkeissaan, Äijällä oli taas vähän pitkät piuhat ja meni muutama päivä että se huomasi mitään outoa tapahtuvankaan, Humpalle käy aina kaikki ja Helmi ei ole kauheen kiinnostunut.
Tiedossa oli että Ixi on sosiaalinen, Heikki vähän varauksella urosten kanssa, molempia selkeesti alkuun jännitti Äijän ja Lennyn koko, etenkin Lennyn joka on koko massallaan lisäksi aika vauhdikas veikkonen..
Se saikin lisänimen: Maailman Urhein Hippo, kuvittelee päihittävänsä nokkeluudessa russelin ja nopeudessa bordercollien. Hyvä kun on itseluottamusta.

Lenny yllätti jo ensimmäisenä iltana, ennen sen innokkus on ollut hallittavissa käskyillä, mutta nyt se

ajatteli itse ihan oikein ja kun hoitulit katselivat kauhuissaan sohvalta, Lenny esitti sarjan rauhoittavia signaaleja: luimisteli, makoili selällään, haukotteli ja katseli kattolistoja, lopulta nukahti.

Kerran viikon aikana Heikki ahdistui kun joutui jotenkin Äijän kanssa kahdestaan ahtaaseen nurkkaan, Heikki pienesti kiroili Äijän naamaan, Äpy huokaisi ja katsoi juuri paikalle rientänyttä minua, ja kävi maate.

Kun hoituleiden emäntä tuli töihin ja sieltä koiria hakemaan, pääsi multa itku, ensin sitä jälleen näkemisen riemua katsellessa ja seuraavaksi kun avasin saamani tuliaisen heidän reissusta.
Heikki ja Ixi oli meillä yhdeksän päivää ja olin erossa niistä koko aikana vain 2h kauppareissun ajan.
Ei voida koskaan ottaa hoitoon sellaisia koiria, joita ei jatkossa vois tiiviisti nähdä sen jälkeen.
Niitä on helppo kaivata kun yhdessä oli niin kivaa.

Tänä(kään) vuonna kura-aikaa ei tule ikävä, kun se joskus loppuu.

En tiedä mikä sai mut äsken tilaamaan Pulmulle nettikaupasta ihanan, vaalean kangaspannan, koskahan me voidaan sitä käyttää kun lenkkien jälkeen tuo näyttää pääosin tuolta, kuin yllä olevassa kuvassa.. Tulossa sieltä on myös vaaleanpunainen häkki, tulevia reissuja varten, pienelle koiralle on kiva hankkia kaikkea kun jää rahaa vielä muuhunkin :)
Ostettiin hiljattain koko orkesterille Hurtan heijastinliivit ja pitkälti toista sataa siihenkin lystiin meni, mutta mikään ei ole turvallisuutta tärkeämpää ja siksi niihin pitää panostaa.
Heijastintuotteita kannattaa testailla, niiden tehoissa on isoja eroja ja huonollahan ei tässäkään tapauksessa tee oikein mitään.

Possut oli myös lenkillä päivänä eräänä. Käytiin katsomassa juurikaspeltoa ja KYLLÄ, siellä oli ihan kelpoja, vain vähän pahentuneita, muuten täysin hyviä sokerijuurikkaita ihan hylättynä :D
Turo jäi jo alku matkasta mutustamaan niitä, tytöt sentään juoksenteli pellolla ja peltotiellä ja otti vähän lenkin kannalta, Turo "otettiin kyytiin" sitten paluumatkalla siitä mihin se oli jäänyt.
Tässä hallittu kotiin tulo ja tien ylitys :D
Meillä ei ole koskaan possuja opetettu valjaisiin, välillä on joutunut leikkimään paimenkoiraakin, mutta usemmiten ihan vaan se, että on evästä taskussa, saa ne kyllä pysymään kasassa.

Näitä koiran pipoja on tehtailtu ihan urakalla, alla kuvat omista viime aikaisista suosikeistani.

Ylemmät tilattiin teemalla "räsymatto -tyyliä" tanskandoggeille ja alemmat on dobermanneille, mustalle ja ruskealle, sopivat aika mainiosti mielestäni.

Haettiin jo joulukuusikin, se pystytettiin monen kaatumisen jälkeen kuitenkin terassille, yhtä suurella todennäköisyydellä se kaatuisi sisälläkin. Vähän piti antaa narulla pakotetta että pysyy tuulessa aloillaan, mutta nyt on enää valoja vailla ja pojat on myös muistaneet merkata sen.

Tässä on minun tämän vuotinen joululahja itselleni.

Terho.

Ihanaa Joulunaikaa kaikille! Muistakaa että mikään elämässä ei ole tärkeämpää kuin siitä nauttiminen!