tiistai 8. heinäkuuta 2014

Supervoimia!

Viikko parani loppua kohden aika merkittävästi.
Äijän krooninen korvatulehdus voi sen verran hyvin, että se jaksaa varastaa muilta luita ja pöydältä makkarakastikekattilan, siitä on tullut ihan riiviö! Eli lääkeet toimii tällä erää hyvin ja se on ilmeisesti saanut itselleen supervoimia, kuten näkymättömyys ja voittamattomuus. Ja Lennyä ärsyttää :D

Perjantaina saatiin vieraita, Humpan siskon perhe leiriytyi meille koko viikonlopuksi ja suunnitelmiakin meillä oli. Lauantaiksi oli kaavailtu kimppalenkki, jonka osanottajamäärä ei päätä huimannut, mutta helle kylläkin!
Kuuma oli, mutta mentiin harjun metsässä melkein kahden tunnin lenkki viiden bernhardinkoiran ja omistajien porukassa, lopuksi koirat pääsi pulahtamaan lampeen.
Kotiuduttuamme meille järjestettiin juomia terassille ja ruokakin oli uunissa sovitusti.
Kiitos kaikille mukana olleille! Taidetaan kutsua porukkaa uudelleenkin.

Illalla tehtiin pellon reunaan vielä pientä rally-toko pätkää, vire oli yllättävän hyvä koirilla, jotka oli pari tuntia aiemmin ihan uupuneita. Kyllä se on harhaluulo että bernhardinkoira olisi laiskan ihmisen rotu!
Sen lisäksi että ainakin omani palautuvat paljon omistajaa nopeammin, jossain välissä pitäisi lisäksi vielä siivota niiden jälkiä. Hyvä että kelit oli kohdillaan ja saatiin olla paljon ulkona, sillä tontilla oli välillä kahdeksan koiraa yht`aikaa.
Pikku treeni herätteli ehkä vähän uudelleen jo jonkin aikaa nukkunutta kipinää lajia kohtaan, vielä kun malttaisin jättää palkkaa satunnaisemmaksi, voitais taas uskaltaa kisoihinkin.

Sunnuntaina lähdettiin suunnitelmien mukaan Poriin koirarannalle. Eka kerta tälle kesälle ja kun lämpömittari näytti +28 varjossa, ei ollut vaikea arvata että ei oltu keskenämme siellä.
Tavattiin ihana, upea Heppu, mix.rotuinen komistus, jonka kanssa erityisesti Lenny juoksi matalassa merivedessä itsestään loputkin energiat. Koirarannalla sanottiin heipat Alman perheelle, jonka karavaani jatkoi matkaa uusia retkiä kohti. Ja me mentiin kotiin lepäämään :)

Oli todella onnistunut ja kiva viikonloppu.
Alman ja Humpan samankaltaisuus tuli taas todettua niin monessa välissä, eleitä ja ääniä myöden.
Olen itse asiassa aika vakuuttunut, että Äijä ei tänäkään päivänä ole tajunnut että ne oli kaksi eri koiraa :)

Kuvia selityksineen ja taustalle biisi:
The Tourists - I Only Want To Be With You



Alman ihmisäiti, Helmi ja possuja

Kukka 1v10kk

Alma, Humpan sisko

Siskokset Humppa (vas.) Alma (oik.)

Jotain evästä oli, minkä takia kannatti jopa istahtaa veteen

Lennart

Lenny ja Heppu



Humppa, Alma & Lenny

Lenkkiseuraa: Hilkka & Maija

Lenny



Lammessa viilentymässä

Puputkin ulkoili tänään vapaana



Lauantaita odotellessa, Pulmuuuu <3


keskiviikko 2. heinäkuuta 2014

Final countdown



Mainitsinko eilisessä postauksessani jotain tunteiden koko kirjosta...
No, tänään ollaan taas varovasti huipulla keikkuen. Täältä on tultu alas rytinällä ennenkin, mutta uskon ja niin hartaasti toivon, että tällä kertaa hoito toisi toivotun vasteen ja Äijä saataisiin kuntoon.
Kipeän tai alatisairaan koiran kanssa eläminen on raskasta terveinäkin jaksoina, jos vain koko ajan odottaa kuitenkin kohta uusiutuvaa vaivaa.
Oltiin jälleen lääkärissä ja nyt yritetään nujertaa bakteeritulehdus uusilla lääkeyhdisteillä.
Suoraan korvaan 2 x vuorokaudessa keittosuolaliuos-kortisoni-antibiotti yhdistelmä, uusi tippa joka toinen päivä ja kipulääke jota jo kotona olikin.
Äijä oli niin reipas kun se nykyään yleensäkin lääkärissä on. Sen kerran kun se Kallen kanssa oli päättänyt että odotustila on maksimi mihin pystyy taipumaan, se on pitänyt. No, saa ne näytteet ja viljelyt siinäkin otettua, tarpeetonta kiusata koiraa enempää.
Kotimatkalla ostettiin sille mansikkatuutti reippauspalkaksi.

Ilmeisesti kortisoni ainakin vaikuttaa kipulääkkeen ohella hyvin, koska pitkästä aikaa tänään olen saanut ilahtua hännän heilutuksesta ja Äpy on halunnut halia, mitä ei enää usein tapahdu <3

Sain myös huomata, että Äpyllä on ystäviä aika paljon, sen vointia on kyselty pitkin päivää ja moni on ollut hengessä mukana, olen myös saanut puheluita rodun ihmisiltä. Hienoa huomata kuinka moni välittää ja haluaa kertoa omia kokemuksiaan tai tukea muutoin.

Otin yhteyttä myös eläinten luontaishoitajaan, koska jokainen kivi on käännettävä, ennen kun voin päästä irti, joskus sitten.

Tällä hetkellä koirat syö luita pihalla, onnellinen näkymä ikkunasta.

Ollaan me jotain muutakin tehty, mutta just nyt keskittyminen suuntautunut aikalailla Äijän hoitoon ja Pulmun odotteluun. Ens viikon lauantaina saadaan hakea pikku ärrieri kotiin :)
Tulevana viikonloppuna saadaan vieraita, Humpan siskon perhe tulee meille.

Kuvat Humpasta viettämässä Juhannusta.




tiistai 1. heinäkuuta 2014

1.7

Koko tunteiden kirjoa käydään taas lävitse, onnea Pulmun odotuksesta varjostaa lähestyvä Äijän hyvästely.
Kipulääke on ollut päivittäin käytössä, korva ei vain pysy kunnossa ja umpeutuu koko ajan lisää, leikkaushoito on ainoa joka sitä voisi auttaa pidemmällä tähtäimellä ja Äijän muun yleiskunnon huomioiden emme lähde sitä sellaisella kiusaamaan.
Alusta asti on ollut selvää, että sen rakenteella ei toiselle kymmenelle ehkä eletä, toisaalta pitkään olemme saaneet pitää luonamme täysin terveen jätin.
86cm korkea ja melkein 100kg painava, liian suuressa nahassa elävä rakkaamme on alkanut oireilemaan olomuotoaan vasta kuudennen ikävuoden jälkeen. Ennen riitti silmien ja korvien puhdistaminen viikottain, eikä eläinlääkärissä ole muista syistä tarvinnut käydäkkään.
En tiedä mitä silloin tapahtui, laumassa ei ole tapahtunut muutoksia, ruoka ja asuinolot on pysyneet samana ja sen elämä on edelleen niin stressitöntä kun suinkin vaan voi. Alamäki on kuitenkin ollut raju.
Paperilla se on meidän tervein koira, ne oppikirjan mukaiset lonkat ja kyynäret ovat varmaan auttaneet sitä tähän asti, ja vaikka kankeuttakin on vähän tullut ja ruokavaliossa ikä on huomioitu jo jonkin aikaa.

Äpyn elämässä on vielä pieniä ilon pilkahduksiakin, ruoka ilahduttaa aina ja lenkillä se touhuilee omaan rauhalliseen tahtiinsa, mutta 90% ajasta nukkuu ja inhoaa joka päiväisiä hoitotoimenpiteitä.
Enään se ei omatoimisesti hae läheisyyttä, etenkin minut se yhdistää korvien puhdistukseen, livahtaa takavasemmalle myös jos otan pumpulit/talouspaperin/minkä tahansa lääkepullon tai -rasian käteeni, tai katson sitä kohti keittiössä (jossa hoitotarvikkeet kaapissa säilytetään), sekin riittää syyksi luimistella että avaan ko. kaapin, vaikka avaan sen monta kertaa päivässä muistakin syistä.
Surkuhupaisaa oli huomata kuinka se yks päivä kavahti kun tartuin tiskiharjaan, naurahtaen totesin sille, että ei huono idea.
Huuhtelen sen korvaa n. joka toinen päivä kuivattavalla tipalla, jonka ikävä sivuvaikutus on se, että pois valuessaan se kuivattaa korvan alus ihoa, jota sitten sitäkin yritetään tietenkin ehkäistä ja hoitaa.
Päivinä jolloin ei huuhdella, vain puhdistetaan ja lääkitään.
Jokainen joskus kipeän lemmikin omistanut tietää miten tuskallista on seurata toivotonta taistelua, kivun hallinnasta puhumattakaan. Kipu ilmenee tassujen nuolemisena, korvan kaivamisena ja pään vinossa kannatteluna.
En myöskään viitsi eritellä tuntemuksia siitä, kun oma rakas koira pakenee ja välttelee, kun ennen se nojasi ja hali.
Tilanne alkaa olla aika lohduton.