torstai 7. elokuuta 2014

"Elämänkoululainen"

Pulmu on pian 11 viikkoinen ja ollut meillä kohta kuukauden! Aika on mennyt ihan kiitämällä, niin kuin pentukin aina hereillä ollessaan.
Isot koirat on ottaneet vastaan sen jopa paremmin kuin uskalsin toivoa, pari ensimmäistä päivää ne eleli ihan hidastetusti, kun Pulmu oli jaloissa ne ei uskaltaneet oikein edes liikkua, ettei vahingossa astu päälle.
Suurin haaste on tähän mennessä ollut se, että muut koirat ei komenna sitä ja ne sietää ihan liikaa pentuperseilyä. Ollaan vielä annettu mennä ihan omalla painollaan, mutta tänään otin Äijän ensimmäistä kertaa olkkariin päiväunille ja jätin Pulmun muiden koulittavaksi kun sillä oli sadepäivänhepuli, olen tähän mennessä kuullut vaivautunutta yninää (Lenny), nopeita väistöaskelia paikasta toiseen (Humppa) ja kaksi matalaa murahdusta (Helmi). Äijä on kaikkein onnettomin pennun uhri, sen nahat roikkuu matalalla ja se ei henno sanoa Pulmulle mitään. Aika korjaa varmaan tämänkin asian.
Arki rullaa muuten pitkälti niin että isot viihtyy ulkona ja Pulmu sisällä, pikku lenkkejä käydään kaikki yhdessä ja pidemmillä reiteillä Pulmu jää vielä kotiin, tosin niin jää Helmi ja Äijäkin, varsinkin näillä viime aikaisilla helteellä.

Pulmun kanssa kuljettu jo monessa paikassa ja se on huoleton automatkustaja. Maanantaina aloitettiin pikkupentujen leikkikoulu. Ollaan harjoiteltu arjen perustaitoja ja koitettu kasvattaa hyvää pohjaa yhteiselle taipaleelle.

Leevi and the Leavings -Ihanasti sanottu


Töissä raatamassa, onneks nyt on loma 


 Automatkat taittuu toistaiseksi ainakin hanttarin jalkatilassa


Kun olen saanut hetken rauhaa, olen opetellut virkkaamaan



-petiä Pulmulle...



Kukkakin on alkanut näyttämään isolta,
vaikkei se ole kasvanut, kesämahan verran korkeintaan



 Jokioisilla Eläimellistä menoa Elonkierrossa tapahtumassa




Ja kalareissulla, iltauinnilla.
Ihana kesä!







Oltiin viime viikonloppu messuilemassa possujen kanssa, tai ujo-Turo jäi kotiin, mutta Kukka ja Käpy oli mukana edustamassa sekä lauantain, että sunnuntain, kun Uudessakaupunginssa järjestettiin ensimmäistä kertaa Minifarmi tapahtuma.
Kerron siitä eri postauksessa lähiaikoina.
Nyt riekkuapinat lenkille kun sade loppui.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti