sunnuntai 22. syyskuuta 2013

Suuri Koiratapahtuma

Himokselta kotiuduttu.
Suomen Landseeryhdistys, Bullmastiffit&Mastiffit ja Bernhardinkoirayhdistys yhdessä järjestivät Suuren koiratapahtuman, jossa mekin oltiin perjantaista lauantaihin.

Perjantaina oltiin perillä vasta iltasella, ehdittiin hyvin osallisisksi olennaiseen, eli Racletteillalliselle.
Raclette on juustoa, joka sulatetaan ja kaadetaan lämpöalustalta suoraan lisukkeiden päälle, meidän lisukkeet oli pikkusuolakurkut, hillosipulit ja perunat. Juusto on sanoinkuvaamattoman hyvää ja oikeastaan ne lisukkeet on aika sivuseikka. Minulle tämä oli toinen tutustuminen racletteen.
-Kiitos Tanja, tästäKIN!

Kuva netistä

Jälkkäriksi suklaafondue, mansikoilla, vaahtokarkeilla, banaanilla ja kiiwillä. Vaikeaa valita mikä oli paras dipattava. Uuh ja aah!
Istuttiin iltaa pitkään ennen nukkumaan menoa ja lauantai toi tullessaan kasvattajapäivät.


Kuva netistä

Kasvattajapäivillä oli kolme luentoa:
Henna Syrjälä -Möhkö harrastuskoirana, ajatuksia ison koiran (toko)koulutukseen
Olli Wuorimaa -Koiran ruokinta
Pekka Orava -Luonnetesti
Ja keskustelua jalostustarkastuksesta, joka järjestettiin tässäkin tapahtumassa sunnuntaina.

Luentojen jälkeen käytiin juoksuttamassa koiria ja sen jälkeen piti lähteä kotiin, mutta meidät taivuteltiin osallistumaan vielä Match show`hun (Lenny SIN/- ja Humppa PUN/4.). Arvokasta esityskokemusta minulle, joka en kehässä ole koskaan oikein viihtynyt.
Mahtava viikonloppu! Ihania koiraihmisiä, eikä vähäisimpänä Sveitsistä Suomeen saapunut Bernard, joka on minun silmissäni jonkinlainen Bernhardinkoiraguru, omistaa Humpan isän ja monta mahtavaa koiraa, saa asua siellä, missä minä haaveilen joskus vielä käyväni. Rajoittunut kielitaitoni esti syvällisemmän keskustelun, mutta yksinkertaisia lauseita vaihdoimme ja oli hauska kuulla hänen kommenttejaan Lennystä ja Humpasta.

Kotona odotti meitä kovasti kuulemma ikävöinyt Äijä ja tietenkin muu oma lauma, Kalle sekä mun veli.
Onneks sen verran tuttu yövieras, ettei mun tarvinnut juuri emännöidä ja nukahdinkin aika pian kesken illan sohvalle :)

Nita Pystiffi, Humppa ja Lenny -liha liikkuu

Alla oleva kuva piti ottaa, koska kesän treenileirillä sovittiin Humpan siskon omistajan kanssa, että seuraavan kerran kun tavataan, pitää tytöillä olla "paikka" käsky sen verran vahvana, että järjellinen yhteiskuva saadaan otettua ilman, että koirat on hihnoilla kiinni penkissä, kuten silloin.
Tämä lavastettu tilanne (koirat paikoillaan) kuvattiin siis Himoksella, aivan rinteen juurella ja Lenny halusi tällätä itsensä siihen myös, kaikenhan ne tekee Humpan kanssa yhdessä.

Lenny, Humppa ja Alma

Tänään sunnuntaina oltiin koirien kanssa metsässä, tehtiin ihmisjäljet ja vähän hakuiltiin. Kiitos kärsivällisyydestä Johanna ja Minna, Lennyn ja Humpan kanssa mentiin liinat vähän löysemmällä :)

Humpan kanssa aloitetaan nyt Rally-toko ohjatusssa ryhmässä, tuleepahan treenailtua hallissakkin ja _ainakin_ kerran viikossa. Loppuvuoden aikana olisi tarkoitus käydä ensimmäissä kisoissa.
On meillä synttäreitäkin vietetty

Onnea Rakas!
HELMI 10v
15.9.2013



Minun elämäni koirat

Joka ei katso ohitseni poissaolevana,

omia asioitaan ajatellen,
vaan on läsnä tässä hetkessä,
on minua varten.
Joka ei vaihda minua nuorempaan,
kauniimpaan, henkevämpään.

Jota ei haittaa vähääkään,
jos olen liian lihava, laiha, pitkä, lyhyt
tai sairaudet ovat jättäneet minuun lähtemättömät jälkensä.
- Sinä olet sinä, sen palvovat silmät sanovat.

Jolle olen aurinko, kuu ja tähdet,
kertakaikkisen ylivertainen ja täydellinen,
maailman keskipiste.
Tämä ihailu tekee minusta ehkä paremman ihmisen.

Joka tulee lähelle,
sydämeen asti, kun kärsin.
- Sinä suret, minäkin suren.
Jonka silmät nauravat, kun nauran.
- Sinä olet onnellinen, minäkin olen.
Joka rakastaa tänään, eilen, huomenna,
aina uskollisesti, täydellisesti, ihanasti.
Joka antaa hyvinvointinsa, terveytensä,
henkensä minun käsiini.

Minun koirani.
Minun elämäni koirat.

(Anna-Liisa Suni)



Seuraavana viikonloppuna on Kukan aika ystäväpossuilla, kun Porissa on Lemmikkitapahtuma, jossa olemme esittelemässä lajia, toivottavasti eduksemme, mutta ennen kaikkea rehellisesti.

1 kommentti: