Rotuominaisuutena pärjääminen?

"Mikä rotu pärjää ulkona tarhakoirana"?
Kysymykseen törmää säännöllisin väliajoin, tämän avautumisen sylkäisen ilmoille eilen facebookin ryhmässä käydyn keskustelun johdosta. Keskustelu alkoi lainauksen kaltaisella kysymyksellä.

[avautuminen alkaa]
Kysymys aiheuttaa minussa lievää ärtymystä, mutta kun vastaukset on tasoa jota ne jälleen kerran oli, näin hetkessä punaista.
Aiheessa oli kommentteja vasta muutamia, kun jo kolme "asiantuntijaa" suosittelivat bernhardinkoiraa.
Rotu on SEURAkoira ja aiheen aloittaja oli tehnyt selväksi ettei saa ottaa koiraa sisälle, vaan sen tulisi elää tarhassa vuoden ympäri, 24/7/365. Uskomatonta miten eläinrakkaat (?) ihmiset pitävät varteenotettavana vaihtoehtona rotua, jolle oma ihminen on kaikki kaikessa ja vielä sen yli.
Varmaankaan kaikki nämä bernhardinkoiraa suositelleet eivät ole saaneet kokea osakseen sen kiintymystä, mutta eikö silloin pitäisi olla neuvomatta muita, jos asiasta tai rodusta ei ole kokemusta.
Tänä päivänä ihmiset tukeutuvat päätöksissään ilmeisesti melko pitkälti nettikeskusteluihin, joten jokaisella toista suuntaan tai toiseen neuvovalla voi olla osuus lopputulokseen.

Mietitäänpä hetki sanaa PÄRJÄÄMINEN. Minä miellän sen minimivaatimukseksi, selviytymiseksi..
Eläimet pärjäävät äärimmäisen vaatimattomissakin olosuhteissa ja mukautuvat, ne voivat elää onnettomana koko elämänsä koska kaikki mitä niillä on, on se mitä omistajat järjestävät ja sallivat niille.
Eikä niillä ole vaihtoehtoja.
Aika harvoin maamme keliolosuhteet tai tylsyys ja elämän sisällöttömyys tappaa koiria, eli kyllähän ne pärjää, mutta minkälainen lähtökohta tämä on mietittäessä itselle sopivaa koirarotua tai mitään lemmikkiä?
Kuinka reilua koiraa kohtaa on mennä vain minimillä ja kuitata moraalinen vastuu sillä, että laki ei suoranaisesti jotain kiellä.
Tiedän että on koirarotuja jotka pääsääntöisesti viihtyvät paremmin ulkona kuin sisällä, eikä kaikki tarhakoirat ole unohdettuna pihan perälle, osalla on hyvinkin täysipainoinen elämä ja rotutyypillistä tekemistä tarjolla. Itselleni ulkokoirat on erittäin vieraalta tuntuva tapa olla koiran omistaja ja koirien näkökulmasta asia on mielestäni iso ongelma, koska tarhakoirina pidetään paljon sellaisiakin jotka ei ole siellä onnellisia.
Vahvassa elää uskoo että sekä metsästyskoirat, mutta myös kaikenlaiset sekarotuiset voi asuttaa ulkona.
Näemmä monella istuu tiukassa myös se käsitys, että koirilla on vain fyysiset ominaisuudet mittaamassa sen tarpeita ja jos pärjää turkkinsa puolesta ulkona asuen, voi yksiselitteisesti tätä sitten pitää koko totuutena.

Peräänkuulutan siis ihmisiltä näissä asioissa moraalia ja maalaisjärkeä, lemmikki hankitaan jos sille voidaan tarjota vähintäänkin hyvä, mieluiten tietysti erinomainen elämä ja sen pohjana on elinolosuhteet isossa roolissa.
Lemmikin väliaikainen tai toistuva laiminlyönti tuomitaan yleensä jyrkästi, mutta samaa aikaa katsotaan sivusta ja näin ollen sallitaan taukoamaton tylsyys, liian pieni ja virikkeetön elintila, yksipuolinen elämä, vain vähäiset tai lähes puuttuvat ihmiskontaktit ja koiran pitäminen "sailykkeenä".
Aika nurinkurista, eikö..?
[/avautuminen ohi]

Kirjoitin mielipiteeni ja kärjistin. En tietenkään voi tuntea vieraiden koirien elinoloja ja näin ollen olen jäävi arvostelemaan mitään yksittäisiä tapauksia, siksi kirjoitin yleisesti.
Kyseisen keskustelun informatiivinen osuus oli se, että koiran tulee pärjätä ulkona koko elämänsä, eikä se pääse sisätiloihin ihmisten pariin lainkaan. Tässä kohtaa arvostelen mielestäni erittäin oikeutetusti sitä,
että suositellaan näillä saatavissa olevilla tiedoilla seurakoiraa.
Laki jättää tulkinnanvaraa melkoisesti, kun kirjattu on, että "ulkona saa ympärivuotisesti pitää vain sellaisia koirarotuja, jotka soveltuvat jatkuvaan ulkona olemiseen".

Meidän koirista 4/5 viihtyy ulkona aamusta iltaan, vähän toki vuodenajasta ja kelistä riippuen.
Niillä on aidattuna koko tontti, lajitovereita, vartiointimahdollisuus (olen aina ihmetellyt miten ja mitä koira vartioi tarhasta käsin), luita ja monipuolinen maasto missä kaivaa, kirmailla ja valita kohta, jossa päiväunensa ottaa. Siitä huolimatta kuinka monta kertaa ulko-ovi päivän aikana käy, meidän mennessä ulos niiden seuraan, se aiheuttaa joka kerta pienen sijoiltaan menon ja riemun repeämisen. Me omat ihmiset olemme niiden lauman hyvin tärkeät jäsenet ja onnellisin olotila on saavutettu kun olemme kaikki yhdessä, pihalla puuhaillen ja illalla yhdessä nukkumaan käyden.