sunnuntai 29. syyskuuta 2013

Messupossu

Porissa järjestettiin tänään Suuri Lemmikkitapahtuma, jonne meitä jo aikaa sitten kysyttiin esittelemään minipossuja. Jaksanhan minä näistä puhua, meillä on sosiaalinen ja kompaktin kokoinen possu, jota esitellä, sekä ainakin itseni mielestä mulla on realistinen ja järkevä käsitys siitä, mitä näistä pitäisi ihmisille kertoa.

Meidän VIP-aluetta, Kukka järjestelee kun laitoin pahnat vähän väärin

Kirjoitin lajiesittelyn, jonka olen täälläkin julkaissut ja tulostin niitä mukaan, rekvisiitaksi lähti myös pari paalia olkea, pajupossu, lampaantalja ja kani + iPadissä pyöri non-stoppina kuvia meidän possuista :)
Pyyntöni mukaisesti meille oli järjestetty oma "VIP-alue", sivuhuone, jossa saimme olla vähän rauhallisemmassa ympäristössä. Kävijöitä oli paljon, klo 11-17 välillä oli ehkä kaksi parin minuutin mittaista hetkeä, jolloin suurinosa yleisöstä oli katsomassa käärme-esitystä, muuten meillä oli koko ajan seuraa ja ihmiset kyselivät paljon.
Melkein jokainen halusi jotain tietää possuista ja/tai koskettaa sitä.
Annoin kaikkien niiden koskea Kukkaa, joiden luokse Kukka itse meni.

Päivän kysytyimmät asiat
1) Kasvaako se vielä?
2) Missä me niitä pidetään?
Eli oleelliset ja tärkeät asiat ihmisiä kiinnosti, minkä kokoisiksi minipossut kasvavat ja millaiset olosuhteet on niille sopivat. Possun kokoon liittyviin kysymyksiin oli vaikeampi vastata, todella moni kertoi nähneensä paaaaaljon Kukkaa suurempia minipossuja ja taas muutama mainitsi nähneensä telkkarissa iiiiihan pikkuisia mikropossuja. Noh. Esitteet tuli tarpeeseen..
Selvitin monen ihmisen kanssa mikropossu/minipossu käsitteitä ja varmasti muistin mainita kaikille kokoa kysyville, että Kukka on lajinsaedustajaksi täysin romantisoitu versio, todellakin harvinaisen pieni ja vielä noin pirun hyväntuulinen koko ajan :)
Haluan antaa lajista kiinnostuneille todellisen vaikutelman, jos se vähentäisi pettymyksiä ja minipossujen kodinvaihtoja.



Kukka jaksoi päivän hämmästyttävän hyvin, se nukkui kahdet pienet päiväunet, pää mun jalalla, muuten se touhuili ja tervehti ihmisiä.
Mieleenjääneitä kohtaamisia oli tänään monta, kahdellakin tavalla, olen huomannut että osa ihmisistä on todella vieraantuneita luonnosta ja eläimistä, onneksi kuitenkin suurinosa ymmärsi että kun possu nukkuu, se silloin nukkuu ja kaikki lapset eivät voi tulla aitaukseen sisälle sitä lääppimään tai pitää sylissä.
Eläinten ehdoilla mennään tuollaisissa tapahtumissakin ja lapsillekin pitää opettaa, että ne on tuntevia olentoja eikä ihmisten viihdyke.

(c) Mila Koskinen
Oli todella ilahduttavaa kuulla, kun muutama vierailija kertoi tulleensa tapahtumaan vain Kukan takia, jotkut olivat selvittäneet siitä asioita etukäteen. Saimme myös palautetta siitä, että se näkyy ihan ulkopuolisillekkin, kuinka läheiset välit meillä Kukan kanssa on.
Eläinlääkärintarkastuksestakin tuli pisteet kotiin, Kukka oli lääkärin mukaan todella hyvässä kunnossa.
Käsittämättömän moni kävi katsomassa ja jututtamassa meitä kahteen kertaan, kun oli tullut lisää kysymyksiä mieleen ja halusivat käydä vielä sanomassa possulle heipat. Oman minipossun hankkimista harkitseviakin oli pari ihmistä, tiesin kyllä ketä kasvattajaa voin sydämestäni suositella, jos hankintaan asti aikovat edetä.

En muista kuinka monta kertaa päivän aikana kuulin "Mäkin haluun" ja "Otetaanko mekin tuollainen" -tyyppisiä kommentteja, mutta esittely käteen heillekkin ja vastaukseksi kysymykseen:


Kyllä, ne on ehdottomasti aivan ihania ja helppojakin lemmikeitä pitää, JOS niille on asianmukaiset tilat ja omistajalla realistinen käsitys lajista ja sen tarpeista.



2 kommenttia:

  1. Teille on haaste; http://toiveestatodeksi.blogspot.fi/2013/09/11-kysymyksen-haaste.html !

    VastaaPoista
  2. Teidät on haastettu!

    http://korvakarva.blogspot.fi/2013/10/meidat-on-haastettu.html

    VastaaPoista