torstai 21. marraskuuta 2013

21.11 Yhteinen harrastus

Oh mikä päivä, riittävästi aamukahvia (kaksi mukillista) niin kaikki näyttää kovin valoisalle!
Viime yönä on satanut ensilumi, lasken tuon ensimmäiseksi koska sitä on nyt oikeasti paljon ja luulen että lumikola on kaivettava esille jos aikoo portista pihalle.

Aihe josta ajattelin kirjoittaa, on meillä ajankohtainen joka päivä, siivoaminen. Kalle päätti otsikon, en tiedä liittyykö se tähän aiheeseen kovinkaan hyvin, mutta... :D
Siivousvälineet ovat osa perhettä ja ilman kunnollisia sellaisia, en tulisi toimeen. Rakastan siistiä kotia, puhtautta ja selkeyttä, mutta jokainen koirien kanssa elävä tietää että siitä on vähän tingittävä.
Koska meidän kotona ei koskaan puhtaustaso yllä siihen, mitä haluaisin, yritän pitää sen edes siistinä ja toki taistelen sitä likaisuutta vastaan ahkerasti. Tai no, joku olis varmasti vielä paljon aikaansaavampi, mutta mä olen myös nautiskelija enkä halua nipottaa asiasta. Meillä kuitenkin se mikä on monessa taloudessa viikkosiivous, toistuu melkein päivittäin... Vai kuinka usein te muut pesette väliovia ja seiniä? :D
Työn jälki kestää sen aikaa kun koirat ovat ulkona tai nukkuvat aloillaan, mutta elämä on ja ainahan voi himmentää valaistusta.
Rakastan koiria, enkä halua koskaan elää kokonaan ilman, onneksi pidän myös siivoamisesta. 


Imurina toimii erinomaisesti Dyson Animal Pro.
Se on niin nättikin, että saa asua olohuoneessa omalla paikallaan,
josta se on helppo ottaa käyttöön. 
Ei enää koskaan pölypusseja, eikä ehkä edes muita pölypussittomia imureita.
Meillä oli Electroluxin sellainen tämän edeltäjänä, mutta se siirtyi yläkertakäyttöön, 
kun väsähti puolessa vuodessa. Sammuu, kun ei enää jaksa ja kesto on tällä hetkellä sellaista kaksion luokkaa, joten ihan kelvollinen vielä yläkertaan tai autojen imurointiin, mutta ei koskaan mikään huippu ollutkaan.
Vehkeiden kuvat netistä :)

Meillä on myös robotti-imuri, Neato XV15, joka on ajastettu imuroimaan keittiö joka päivä. Robotti toimii parhaiten tilassa, jossa sille ei ole liikaa esteitä ja me ei olla voitu tarjota sille ihan parasta mahdollista kotia. Se mm. tarvitsis 3m esteetöntä alaa latausasemansa ympärille, jotta voisi osata takaisin sinne ja meillä latausasema on keittiössä puusohvan alla. Kynnyksetkin meillä on melko korkeita, se pääsee keittiöstä pois, muttei enää takaisin sinne kynnyksen mallista johtuen. Kallen mielestä tämä on turhake, minun mielestä sympaattinen ja "ihan avulias". Ei enää ehkä tunnu hintansa arvoiselta, mutta imuteho on ihan yllättävän hyvä ja toimii tarkoituksessaan kohtuullisesti. Imurissa on näyttö, jonka avulla se kertoo mikä milloinkin on hätänä, jos ei pääse etenemään, löydä kotiinsa, on jostain muulla tavoin jumissa tai säiliö täynnä..Jne. Se myös kiittää kun roskasäiliö on tyhjennetty. Tekee siis kuitenkin paljon enemmän kuin moni mies :D
Suosittelisin laitetta varauksella, riippuu millaista tilaa sillä on tarkoitus siivota ja millaiset odotukset siihen kohdistuu. 

Hän, jota ilman en enää voisi elää on meidän uusin hankinta siivouslaite perheeseen.
Kärcher pesevä imuri SE 6.100.
Jo pelkästään se, että meillä asuu kuolaavia uroksia (Humppa ja Helmi ei kuolaa), puhumattakaan Helmin pikku viasta (josta nyt en viitsi joka postauksessa mainita :)), tämä on osoittautunut todella tarpeelliseksi hankinnaksi.
Halutaan pitää mattoja lattiassa, koska kodikkuus, lämpö ja Äijä, joka ei viihdy paljailla lattioilla, mutta meillä ei todellakaan riitä vesipesu tai kaksi kesäisin ja lumipesu talvisin, parin viikon välein saan Kärcherillä niistä irti tasan saman väristä vettä, mitä meidän keskipiha on.
Seuraavan kerran kun uusitaan pihasora, pitää vielä tarkentaa että haluan soraa, en hiekkaa jossa on vähän kiviä.
Koirat kulkee sisään ja ulos monta kertaa päivässä ja 16 tassua on yhteensä tosi monta varpaanväliä, jossa hiekkaa voi kuljettaa sisälle. Tassupyyhe roikkuu sievästi oven pielessä, sitä käytetään vaihtelevasti, lähinnä minä ja sen jälkeen kun on juuri siivottu.
Tiedän että moni pitäis näitä koiria pihalla paljon enemmän tai jopa tarhassa jatkuvasti, mutta me emme halua niin tehdä, ne on seurakoiria ja kun ne jättää ulos niin että on itse sisällä, ne tavallisesti käkkii terassilla ja katselee ikkunoista sisälle :D Ole siinä sitten..
Keksii ne joskus itsekin tekemistä pihassa, mutta kyllä ne selvästi kaipaa meitä joka hetki kun ei olla ihan samassa ilmatilassa ja näköyhteydessä, ne on tärkeitä asioita koirille, vaikka ne itse nukkuisivat.

Toivoin jo viime jouluna lahjaksi kunnon kuramattoa, halvat on huonoja, testattu jo. Mattojen käyttöikä meillä on pidentynyt huomattavasti tuon Kärcherin tulon jälkeen ja se on varmasti maksanut itsensä jo takaisin. Lisäksi sillä on pesty sohvaa, kun se oli hoidossa myös veneen penkkejä, auton istuimia ja patjat ajattelin sillä pestä kunhan tuo aviovuode hiukan ensin vanhenee. Myös lattioiden pesu onnistuu tuolla, mutta siihen käytän mielummin puuvillalankaista levymoppia.
Myös kuivausrumpu on mun mielestä eläintaloudessa erittäin hyvä, nukkasihdin tyhjentäminen on niin terapeuttista, ne pölyt ja karvat ei kulkeudu enää pois kodinhoitohuoneesta kuin roskiksen kautta.

Nämä ovat meidän kodin pelastus ja se, että siivoaa joka päivä ainakin jotain. Varmasti sekin vaikuttaa, jos jaksaa pitää järjestystä yllä ja kiinnittää huomiota materiaaleihin.
Nautin nyt sen aikaa, kun tuo lumi pysyy, se auttaa vähän, pidän ehkä jopa välipäivän siivoamisesta -hurjaa.

20.11.2013


Minipossuryhmässä pidettiin sadannen jäsenen kunniaksi arpajaiset, kaksi viikkoa oli aikaa osallistua ja koko sen ajan odotin että pääsen arpomaan :D Pitänee tehdä tuosta perinne, koska mun mielestä se ainakin oli hauskaa. Yllätyksenä tähän päivään asti pidetty paketti lähtee tänään arvonnan voittajalle, joka sattui olemaan meidän kolmen pienen porsaan kasvattaja Tarja.



Lenny ja Humppa on ilmoitettu Rally-tokokisoihin tammikuulle ja Humpalla on ylihuomenna 2v synttärit.
Helmille, Äijälle, Mäylle, Hemmolle, Kuralle, Kiivalle, Ronjalle, Turolle, Kukalle ja Käpylle kuuluu tavallista hyvää.
Mitä sinulle kuuluu?



11 kommenttia:

  1. Pesevä imuri? :o
    Eli siis se ''pesee'' matot imuroimalla? Eikö ne jää märiks?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo paineella suihkuttaa pesuainevettä kun painaa liipasimesta ja toiseen säiliöön imee sen likaveden pois. Matot jää nihkeen-kosteiksi, kuivuu parissa tunnissa ainakin noi meidän matot. Pesen ne siis ihan paikoillaan ja kyllä siitä nyt sukilla kärsii yli kävellä aika pian pesun jälkeen, mutta ei tietty ihan kuivaksi tule heti. :) Tosi ihana kapistus.

      Poista
    2. Oijjoij!
      Kuulostaa hyvältä! Täytyy kyllä laittaa hankinta listalle.

      Poista
  2. Oi voi Anu.. Miten joku voi kirjoittaa noin mielenkiintoisesti noin pitkän pätkän siivoamisesta? Ihanaa luettavaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen ehkä parempi selittelemään, kuin siivoamaan :)

      Poista
  3. Heii, pakko kysyä mikä Electroluxin imuri tuo Dysonin edeltäjä oli? Itse kamppailen ostaako Dysonin Animalpro vai Electroluxin Ucanimal (josta ei hirveästi mitään käyttökokemuksia netissä ole). Olen niin lopen kyllästynyt harjaamaan matoista koirankarvan käsin, kun tavan imurilla ei vaan lähde. Tuohon AnimalProhon olet ilmeisesti ollut tyytyväinen? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Annika, tarkistan mallin kun olen kotona, mutta tuo sun mainitsema se ei ole. Tosi tyytyväinen olen Dysoniin ja sen mukanahan tulee sellainen mattotampparisuulake, tai meille ainakin tuli :)

      Poista
    2. Tälläinen on se yläkerran imuriksi alennettu
      http://newsroom.electrolux.com/fi/wp-content/common/photos_finland/newsroom_picture1.jpg
      Electrolux Ultraactive.

      Poista
    3. No niin! Electrolux syttyi palamaan :D Eilen yks fb-kaveri kirosi kans Electroluxin jotain pölypussitonta mallia, kun joutuu taas uusimaan suodattimet ja ne maksaa aina 30e. Dysoninhan voi tosiaan suodattimen osaltakin pestä, omanikin on tuolla kuivumassa juuri, saa kuivuttuaan hoitaa loppuun sen mikä jäi E:ltä kesken...

      Poista
  4. Ihana siivouspostaus! :) Ai että, tekisi mieli niin hankkia tuo pesevä muri. Robotti-imuri on turhan tyyris, mutta hienoa olisi, jos joku siivoaisi esim. keittiön päivittin automaattisesti.

    Dysonin omistan. Kuinka usein puhdistat sen suodattimen? Eli siis sen muovisen läpänäkyvän sisällä oleva "hökkeli", johon menee kaikki irtopöly yms.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen kyllä tota pesevää imuria, ihana! Melkein joka kerta kun tyhjennään Dysonin säiliön, niin samalla kopistelen sen suodattimen tyhjäksi, mutta ihan pesun sille suoritan ehkä kerran kuussa

      Poista