Kuulumisia -kuuluuko?

Äijä ei kuule enää juuri mitään/mitään.
Laitoin eilen iltaruokia terassin pöydällä niille, kolistelin tarkoituksella metallikuppeja toisiaan vasten, tämä on aina ollut varma keino saada sen huomio. Äpy söi vanhaa luuta n. 5m päässä minusta, eikä havahtunut kuppien ääneen ollenkaan, tavalliseen huuteluun se ei ole reagoinut vähään aikaan, mutta sen omanlaisen luonteensa tuntien se ei vielä herättänyt miettimään että kuulossa oikeasti olisi jotain vikaa.

Vasen korva on täydellisen siisti, ensimmäistä kertaa tänä vuonna se ei eritä melkein mitään, oikea märkii edelleen, musta erite on muuttunut kirkkaamaksi. Viimeisin antibiottikuuri kesti vähän reilut 2 viikkoa, kun pyysin jatkoa sille. Puhdistusaine ollaan vaihdettu kuivattavaan ja lisätty ruokavalioon Molkosania ja vitamiineja.

Aika usein tulee nykyään mietittyä Äijän elämänarvoa sen itsensä kannalta. Ainoa lohtu on, ettei se oikein tiedä paremmasta. Silmät sillä on vaatineet aina huoltoa, koska yläripset hankaa silmiä ja luomet roikkuu, silmät kuivuu, mutta nämä korvavaivat on varmaan vaikuttaneet sen oloon paljonkin.
Lennyn ja Humpan rinnalla vaivat ehkä vielä korostuvat, 6½v koirassa voisi olla elämäniloa enemmänkin ja valveillaolon ei pitäisi olla pieni ihme. Sen katseleminen tekee mut surulliseksi.

Meidän pihalla ei siis enää huudeta Äijää, jos siihen haluaa kontaktin, se tapahtuu koskettamalla koiraa ja ohjaamalla käsimerkillä, onneksi se on tullut mulla aina luonnostaan ja kaikki meidän koirat osaa yleisimmin käytetyt käskyt myös merkein, yleensä ne on paikasta toiseen siirtymiseen liittyviä. Tutut asiat se tietää, kuten sen että ennen ruokaa istutaan ja otetaan kontakti. Lenkillä pysyttelee lähellä, eli saa olla irti kuten ennenkin.
Onneks tontti on aidattu, saa turvallisesti haahuilla omaan tahtiin, omia pikku polkuja ja välillä käydä syömässä joku luujemma. Sitä Äijän elämä on, ja joka päivä toistuvia, sen syvästi inhoamia puhdistus- ja syynäysrutiineja.
Voi kun tietäis muuttuuko sen elämä vielä joskus paremmaksi vai tuleeko tää olemaan tätä vielä kauan.

Kuvat eiliseltä, haravoin ja siivoilin pihaa, koirat oli mukana, kukin omalla tavallaan <3

                                 

22.3

Viime postauksessa kerroin meneväni jälleen koira-aiheiselle luennolle, aiheena oli koiran stressi ja aivan kiva luento, mutta ei mulla ole siitä mitään kirjoitettavaa.
Aihe ei ehkä kosketa omiani, ne nukkuu tälläkin hetkellä, 3/4 selällään ja yksi kyljellään, koska sen huulet peittäis sieraimet, jos se olis enää yhtään rennompi ja olis selällään. Koontina vois todeta, että aiheuttajat ja hoito on melko samanlaiset kun ihmiselläkin. Ihan kiva oli kuitenkin käydä.

Lenny ja Humppa hyvin hilpeinä, käytiin laavulla grillaamassa makkaraa ja vaahtokarkkeja. Ei huono, seurakin oli hyvää: Johanna ja huskyt x2 sekä mäykkylapsi, Minna ja ihanin tietämäni whippet.
Meillä kotona Lenny pääsi järkyttämään pientä pitkulaista, mutta eihän se järkyttynytkään, miten reipas!
Kuvassa koirat on käsketty paikoilleen, mutta kyllä ne yritti yhdessä myös leikkiä.

Äijän korvat on kipeät, rähmii sen silmätkin jatkuvasti.

Jos viime vuosi meni vähäisillä eläinlääkäriasioinneilla, niin tänä vuonna ollaan otettu takaisin siinä.

Viime kerralla lääkärissä Äpyn kanssa oli Kalle, koska olin itse tienaamassa.
Olin vakuuttanut että Äpy on helppo potilas, lähes huomaamaton ja hyvin kiltti.
Tällä kertaa se päätti toisin. Odotusaulassa kaikki oli ihan hienosti, koira totesi että siellä voi nukkua, mutta kun kutsu kävi toimenpide huoneeseen, Äpy löi liinat kiinni. Sitä maaniteltin, houkuteltiin ja juoksutettiin ulkoota sisälle, toivoen että jollain vauhdilla päädyttäisiin määränpäähän asti. Lopulta se päätti että parempi suunta on päinvastainen ja pääsi livahtamaan ulos. Se rauhoitettiin kadulla ja kannettiin paareilla sisälle.

Korvia on siis huuhdeltu ja imetty. Bakteerin aiheuttama tulehdus molemmissa korvissa.

Äijä on ollut tämän kokoonpanon ajan ainoa koira, jonka korvia edes tarvitsee puhdistaa, viikottain, silmiä useammin :(
Nyt se syö toista viikkoa antibiottia, mitään Canofiteä tai EasOtickia en enää sen korviin laita, koska ne on vain pahentaneet tilannetta. Meidän seuraava toivo on kuivattava tippa.
Korvat siis märkii.

Toivotaan että kierre saatais katkaistua ja koiraa ei tarvis ihan joka kerta rauhoittaa hoitoa varten.
Ei Äpy tahallaan, eikä varsinkaan pahalla, mutta ne korvat on olleet tosi kipeät ja se on umpitympääntynyt niiden hoitoon.
Hilpaisee herkästi pakoon, kun näkee mun käyvän kaapilla jossa hoitotarvikkeet on, ja jos ennen oli mukava asia kun istuin lattialle sen ulottuville, ei ole enää.
Voin kertoa, ei ole mukavaa, mutta me taistellaan...
Äijän isällä on kuulemma ollut samaa ongelmaa, joku alttius ehkä siis on ja varmaan tuo naamavärkin koko ei auta asiaa, jos korvalehti on miehen kämmenen kokoinen, se ei varmasti päästä hirveen hyvin ilmaa kiertämään. Myös korvakäytävän pienuus on tullut huomattua, vertasin Lennyn korvaan ja mun käsi holahti melkein aivoihin asti sisälle sen korvakäytävään, kun Äijälle ne on selvästi ahtaammat, ehkä jo vähän arpeutuneetkin.

Olen pari viikkoa lomalla ja huomenna lähdössä pk-seudulle sukulointikierrokselle.
Lennyn kanssa tehtiin karjalanpiirakoita viemisiksi, se auttaa aina kun on joku keittiöhomma.
Hyviä tuli, eikä ollenkaan niin vaikeita kun olen luullut, teinkin kaks erää, vasta toisesta huomasin ottaa kuvia.
Ohje oli niin helppo, että jäi jo muistiin ja varmasti teen näitä toistekkin.

Tänään lyötiin viimeinen sinkilä, nyt on koko tontti aidattu. Varsinainen piha-alue siis lauta-aidalla, mutta tuo metsäosuus verkotettiin. Paikkapaikoin oli aika haasteellista maaston epätasaisuudesta johtuen, mutta nyt on hyvä fiilis.

Possuja metsäretkellä

Tosi tuulinen päivä. Possut on ollu jo parin viikon ajan päivisin ulkona, mutta tänään käy sellainen viima, että epäilin noiden pienimpien tarkenemista. Joka tapauksessa ennen aikainen kevät ja lauha talvi on sopinut possuille paremmin kuin hyvin.

Näin koirien omistajan ominaisuudessa on kyllä rasittanut tää pitkä kura-aika, mutta kyllä se siitä kuivuu. Metsässä pystyi jo istahtaa mättäälle, eikä pylly kastunut yhtään :)

Käpy on jo melkein Kukan kokoinen, tosin en tiedä onko se niinkään suoritus vielä itsessään, Kukkanen on niin pikkanen. Turo on kohta 2v (videossa etualalla) ja Kukka vain puoli vuotta nuorempi, silti tuollainen pirpana. Ei uskois että Turo oli joskus se voikukan korkuinen, nyt se on jo iso mies.

Käpyn hieno luoksetulo piti videoida kans, mutta en ehtinyt ajoissa, tässä vaan jälkitunnelmat, kiva metsä kun täältä löytää patonkia:

Ollaan me jotain muutakin tehty, mm. aloitettu eteisremontti.

Kaikki lähti villistä ideasta joka on kytenyt mun mielessä jo jonku aikaa, piti päästä tapetoimaan pieniä pinta-aloja kirjan sivuilla. Komerosta löytyi sitten Käytös- ja Tapatietokirja seitkytluvulta, sitä seiniin, maalia muihin seiniin, katto ja ovet maalattiin ja lattia purettiin (tulen nauttimaan näystä, kun ne muovimatot palaa piharoviossa). Lautalattia koottiin paikalleen, mutta maalin pitkän kuivumisajan vuoksi se purettiin palasina ja kannettiin kellariin, jossa olen sitä maalaillut, nyt kolmas ja viimeinen kerros kuivuu ja saa tehdä sitä melkein parin viikon ajan, jotta saavutetaan maksimaalinen kestävyys ja kovuus.
Laitan kuvia kun projekti on joskus kokonaan valmis.

Lenny täytti 27.pvä viime kuuta 3v, sen virallinen synttäri-ilmoitus sai valtavasti huomiota some:ssa, eikä suotta, onhan se nyt hieno mies ja upean kuvanmuokkauksen toteutti Maija Suni.

Lennart juhli synttäreitään metsäretkellä sekin, mukana oli Humppa ja uusi tuttavuus, viisi kuinen Maremma narttu, josta erityisesti Lenny pitää paljon, sen "äidinvaistot" herää aina pentujen seurassa... :D

Parin tunnin lenkin jälkeen maistuikin kakku ja kakun päälle lepo.
Kakussa on maksalaatikko ja possun jauhelihaa taputeltuna massaksi irtopohjavuokaan.
Päällä turkkilaista jugurttia, kinkkua, merileväjauhetta ja nakkeja, yksi liian vähän, koska annettiin se Hemmolle palkinnoksi ansioituneesta kerjäyksestä.

Hemmo

Kudoin jämälangoista villasukat, joista tuli omasta mielestäni kauneimmat koskaan tekemäni.

Onneksi noita voi tehdä vielä lisääkin, nuo ei nimittäin jäänyt itselle vaan lähti eilen postilla kohti Lappeenrantaa.
Torstaina mennään taas luennolle, tällä kertaa aiheena on koiran stressi, saas nähdä irtoaako siitä mitään pohdintaa tänne, odotan ainakin innolla.

 

Ai niin, vielä yksi pikaklippi, Äijä syö lätyn -enjoy, se kestää vain hetken :)

Rauhoittavat signaalit

Kävin viime viikolla luennolla, jonka aiheena oli rauhoittavat signaalit, ja puhutaan tietenkin koirista.
Luennon pitivät Anna ja Katja Sainio, heillä on Koirakas nimellä kulkeva yritys, johon kannattaa tutustua.
Lainaan tässä suoraa luentomateriaalia, jonka merkitsen isommilla kirjaimilla, loppu on omaa pohdiskeluani.

Luento oli tosi antoisa ja ajatuksia herättävä, kuinka paljon koirat itseasiassa viestivät myös meille ihmisille ja etenkin MITÄ ne viestivät ja miksi.

Rauhoittavat signaalit on helppo tunnistaa ja luennolla ne oli jaettu kolmeen eri osa-alueeseen, mikä vielä entisestään selkeytti ymmärrystä sille, millä vakavuusasteella minkäkin signaalin aikana ollaan.
Kysehän on siis koirien keskinäisestä kommunoinnista, joiden tarkoitus on ensisijaisesti välttää ristiriitoja, ennaltaehkäistä tilanteita joissa ajauduttaisiin tappeluihin.
Näitä samoja signaaleja ne käyttävät myös meihin ihmisiin ja tietysti myös muihin lajeihin, se onkin sitten eri asia minkä verran me niitä ymmärrämme lukea ja kunnioittaa.
Kun koiran päämäärä on ilmaista että se haluaa välttää tappelun, estää tai pysäyttää epämiellyttävä asia, rauhoittaa tilanne, niin kuinka monta ääripisteeseen asti edennyttä ikävää tilannetta olisikaan voitu estää lukemalla ja ymmärtämällä koiran eleitä.

Vihreän alueen signaalit (pään alueen signaalit)
-katseen kääntäminen
-pään kääntäminen
-silmien siristäminen (lempeä katse)
-silmien räpyttely
-haukottelu
-kirsun nuoleminen / huulien lipominen

Tuntuuko tutulta? Meillä näitä tavataan ainakin tuon tuosta, päivittäin ja isoksi osaksi sen takia, kun on useampi koira. Meillähän ei kaikki koirat ole keskenään yhtä hyviä ystäviä, vaan ihmisen silmin arvioituna uskon että jokainen noista vois ihan hyvillä mielin laittaa Äijän ulkoruokintaan ja pihalle laumasta.
Muut koirat ei pidä sitä oikein minään.
Samaa laumaa kun kuitenkin olemme, sitä laumaa mikä me ihmiset ollaan itsellemme haalittu, kun koirat eivät sitä välitse mikä yksilö joukkoon otetaan. Niiden on pakko "puhua" keskenään jotta konflikteilta vältyttäisiin joka päiväisessä elämässä. Ahtaat tilat, ruoka, ihmisen huomio tai vaikka nartun suosio jne. moni asia pitää kyetä jakamaan toisten kanssa.

Keltaisen alueen signaalit
-selän tai kyljen kääntäminen
-hitaasti liikkuminen
-istuminen tai maahan meno
-"leikkiin kutsuasento"
-liehittely (pentumainen käyttäytyminen)
-kaartaminen
-maan haistelu
-muiden väliin asettuminen
-pissailu
-hännän heiluttaminen
-hymyily
-tassun nostaminen
-paikalleen pysähtyminen/jähmettyminen

Nyt liikutaan siis jo alueella, jossa koko koiran keho viestii.
Yleisimmin minusta tapaa paikalleen pysähtymistä ja hitaasti liikkumista, jonka moni omistaja mieltää toisen vaanimiseksi ja siis huonoksi asiaksi, ilmenee usein ohitustilanteissa.
Hännän heiluttaminen, jolla voi olla monta merkitystä tilanteesta riippuen.
Nämä merkit ei luonnollisesti ole aina signaaleja, mutta esim. pissailu ja haistelu ovat usein tilanteita jossa koira yrittää "olla kuin ei olisikaan", eli ärsyttää toista olemassa olollaan mahdollismman vähän.
Koira ei kohtaa toista koiraa koskaan kohtisuoraan, jos saa itse valita, eli ovat vapaina ja on tilaa viestiä, se on kohteliasta ja kaikki nämä signaalit jälleen kertoo toiselle koiralle, että olen rauhanomaisissa aikeissa, enkä halua tapella.
Ihmiset usein estävät koiria kommunikoimasta luonnollisesti ja voimme tahtomattamme myös opettaa niille käytöstä, jollaista emme itseasiassa niiltä ollenkaan toivo.
Sen sijaan jos osaisimme omistajina lukea näitä koiran signaaleja, voisimme helpottaa niiden kohtaamista ja auttaa muitakin koirakoita. Kaartaa voi vaikka tilaa olisi vain kevyenliikenteen väylän verran, pieni liike ja askel sivulle kertoisi jo vastaantulijoille paljon. Sanomattakin selvää että ollessasi itse ohitettavan koirakon ja omasi välissä, hallitset tilanteen huomattavasti paremmin, kuin niin että koirasi hilluu hihnan mitan sinusta edellä ja/tai sivulla ja jos lukko pettäisi, se unohtaisi omistajan olemassaolon.
Omilla eleilläsi välttäen kohtaavien koirien katsekontaktin, autat niitä jo paljon ja kerrot omalle koiralle tilanteen olevan hallussasi.
Rallytoko on sen vuoksi niin hieno laji, kun koira ei ole koko ajan (kylttien/tehtävien välissä) käskyn alla, mutta se opetetaan lukemaan omistajan eleitä ja kuuntelemaan käskyjä, koska sitä ei hallita hihnan avulla.
Mielestäni ihanteellinen koira kommunikoi sujuvasti, sillä on hyvä itseluottamus ja lisäksi hyvä suhde omistajaansa.
On hieno tunne, jos joskus saa osoittaa koirallensa että tilanne on hallinnassa, esim. irtokoiran häätäminen.
Koiran pitäisi voida luottaa omaan ihmiseensä, me suojelemme koiraa eikä toisin päin.

Mieti millaiset piirteet osoittaa koiralle, että olet arvostuksen ansaitseva kumppani, jonka kanssa on kannattava pysyä ja kunnia kuulua samaan sakkiin. Ei ainakaan ihminen joka kiihtyy nollasta sataan sekunnissa ja käyttäytyy koiran silmissä täysin ennalta-arvaamattomasti, on epäjohdonmukainen tai jopa uhkaava. Ehkä koirat opettavat meille paljon enemmän kuin me niille, koska siitä huolimatta että ne on kaikki koiria, on ne tietenkin myös yksilöinä erilaisia ja ihmisenä meidän pitäisi vain tulkita omiamme ja kyetä muuttamaan toimintaamme, koska siihen koirat reagoivat. Me opettamme koiralle kannattavaksi sellaisen käytöksen ja toiminnan, mitä me siltä toivomme ja mitä siltä edellytämme läpi elämän.

Punaisen alueen signaalit
-jäykistyminen
-tuijottaminen
-irvistys
-murina
-hyökkääminen
-näykkääminen

-PUREMINEN

Kohta pureminen on erillään, en miellä sitä täysin sopivaksi otsikon rauhoittavat signaalit alle, edes silloin kun liikutaan jo alueella kun vaaran tuntu on suuri ja koira kokee olevansa todella uhattuna.
Pureminen on reaktio jos koira kokee että sillä ei ole muita vaihtoehtoja.
Nämä ovat puolustusalueen signaaleita ja siitä huolimatta, että koira on kohtelias eläin ja yrittää viestinnällään välttää riitatilanteet, joskus sen on puolustettava itseään. Aina tilanne ei ole sellainen, että ihminen kokee sen uhkaavaksi, mutta koira ei puhu ihmistä, sen vuoksi olisi tärkeää että me ymmärtäisimme koiran eleitä, se auttaa koiraa ja lujittaa sen sidettä ihmiseen.

Meillä on koirat tapelleet keskenään, kun Lenny alkoi kasvaa pennusta aikuiseksi ja haastamaan Äijän asemaa, ne ottivat muutaman kerran yhteen. Tilanteet olisi varmaan voinut välttää, ainakin useimmiten, mutta ei ne enää harmita, koska ne tilanteet saatettiin jopa tarvita jotta voidaan nyt olla näin kun ollaan.
Ainakin osataan nykyään erottaa toisissaan kiinni olevat koirat, mitään pahoja vammoja ne ei koskaan saaneet aikaan ja tappeluiden jälkeiset tilanteet oli minusta hyödyllisiä koirien keskinäisten välien kannalta.
Päästettiin koirat yhteen heti kun ne oli tahoillaan jäähtyneet, eli puhutaan muutamistakymmenistä sekunneista,
päivien tai viikkojen mittainen erottaminen olisi uskoakseni taannut sen, että ne ei tulisi tänä päivänä toimeen keskenään.
Tappelun jälkeen ne kaartoivat toisiaan ja toinen saattoi vielä jäykistellä, mutta toinen antoi aina olla ja se on onnistuneen yhteiselon edellytys, toisen täytyy tunnustaa heikkoutensa ja olla myötäilevämpi.
Joskus toinen painui pissailemaan ja haistelemaan, vältti kontakteja ja käyttäytyi korostetun kohteliaasti.
Toki olimme valmiit puuttumaan tilanteeseen, jos se olisi sitä vaatinut, itse käytinkin joskus rauhoittavaa signaalia "väliin meneminen", se katkaisi tuijotuksen ja rikkoi hetken, jolloin koirat vielä harkitsivat erää kaksi.

Pannoista kiinni ottaminen hetkellä, jolloin koira käy jo kuumana, on kuin bensaa heittäisi liekkeihin. Miltä itsestäsi tuntuisi, jos joku nappaisi sinut poliisiotteeseen kädet selän taa, juuri sillä hetkellä, kun joku hörhö horjuu kohti stiletin kanssa. Siltä se todennäköisesti tuntuu koirasta, joka on varautunut puolustamaan itseään hyökkääjältä, mutta ihminen sössii välissä mahdollisuuden siihen.

Lenny syö usein luut leikkiin kutsuasennossa, takaluukussa matkustaessa koirat nojautuvat kumpikin omille puolelle sivulle, jotta mutkassa ei tarvitse olla toista kohtaan tunkeileva, ne välttelevät toistensa tuijottamista ja meitä katsellaan usein silmät "sirrillään" ja korvat takana, pehmeällä katseella jne. esimerkkejä arjessa on lukuisia.

Luennolla asiat sinällään oli ihan tuttuja, mutta pisti kyllä miettimään, miksi meitä ihmisiäkin pitää joskus rauhoitella koirien toimesta. Humppa etenkin on melko ohjaajapehmeä ja varsinainen mielistelijä.
Meidän elämä on kuitenkin tosi seesteistä ja kaikista toimista joihin koirat liittyy, ne saa ennakkomerkit tai käytetään niille tuttuja sanoja. Entistä enemmän kuitenkin nykyään tulkitsen koiriani ja yritän miettiä miten voisin helpottaa eri tilanteita niiden kannalta.

Meillä koirat kohtaa hyvin harvoin ihan täysin vieraita koiria, mutta jos tiedän omistajan sekä koiran täyspäiseksi, lasken koirat mieluiten tutustumaan vapaana. Tappeluita vieraiden kanssa ei ole koskaan ollut.

Miltä sinusta tuntuisi tavata uusi ihminen, joka taklaa päin, huutaa solvauksia ja sylkee naamalle?
Kireässä hihnassa takajaloillaan eteen päin kauhova ja naamalle räkyttävät koira on toisten koirien silmissä melko epämiellyttävä ja vaatii lehmän hermoja toiselta osapuolelta olla reagoimatta.
Itse sylkisin takaisin, todella hyvänä päivänä saattaisin vain väistää ja ymmärtää, miettiä miksi se käyttäyi minua kohtaan niin. En kuitenkaan voisi vaatia koiriltani sen kypsempää käytöstä mihin itsekkään kykenen.
Noin käyttäytyy koira joka on todennut että hyökkäys on paras puolustus, eikä sen tarvitse olla niin.
Huonon käyttäytymismallin oppinuttakin koiraa voidaan muuttaa ja ohjata oikeaan suuntaan.
Koirien välisessä kanssakäymisessä ylimääräinen osa ja haitta on usein ihminen, joka estää koiraa käyttäytymästä sille luontaisella tavalla.
Pääsääntöisesti hyvät ja huonot piirteet, kaikki, on ihmisen aikaan saamaa.

Ja muuten kepit, ne valitaan egon koon mukaan!

Käpy 4kk

Kuvia, kun ällöttävä sika on sisällä talossa -pthyi :)

Ennen vanhaan muuten possut kuulemma joskus otettiin pirttiin, esimerkiksi sään suojaan, 

koska ruuastakin haluttiin pitää hyvää huolta, ennen kun siitä tuli ruokaa. 

Mitähän ihmisille on tapahtunut, kun välittäminen on vähentynyt ja rahalla on kaikki valta.

Sika pystyisi elämään ulkona ympäri vuoden, eikä vaatisi kummoistakaan pihattoa suojakseen, mutta kuka on nähnyt koskaan lihasikaa laiduntamassa edes kesällä...

Eihän monikaan meistä tiedä minkä kokoinen eläin täysikasvuinen sika on, sen vuoksi varmaan moni järkyttyy kun joutuu toteamaan ettei mini(tai mikro-)possu olekkaan aikuisena verrattavissa esimerkiksi kääpiökoiraan.

Itselleni noiden koko ei ole kynnyskysymys, isoissa olisi vain enemmän pinta-alaa rakastettavaksi, kannattaa todella haluta sika, jos aikoo ottaa minipossun, koska sellaisen saa.

Ei anneta söpöjen kuvien hämätä.

Suosittelen sivustoa Esther The Wonder Pig. Tarina erilaisesta elämästä sikana.

Ja sitten se Käpyn kuvatulva:

"Maahan! MAAHEMMIN!"

Pienin ja suurin

13.1

Tähän päivään herättiin muutaman minuutin yli 4 yöaikaan, lämmin kiitos erityiskoiralle.

Äijä siis haukkui alakerrassa, saapuessani paikalle se seisoi pimeässä keittiössä keskellä lattiaa, tuijottaen uunia jossa oli valo. Ehkä se kuvitteli pelastavansa meidät varmalta tulipalolta ja sovitteli jo sankarin viittaa ylleen. No, uunissa oli tekeytymässä jugurtti ja lämpöä vain valon verran, eli juuri niin kuin pitikin.
Päästin sitten koirat ulos, kun kerran hereillä oltiin. Pakkasta 15 astetta ja luonnollisesti siihen kellonaikaan pimeää kuin.. no, pimeää. Siinä missä muut tuli sisälle käytyään pikaisesti tarpeillaan, erityiskoiraa ei näkynyt eikä kuulunut.
Jos Äijä syö luuta tai keskittyy johonkin muuhun, se ei kuule silloin mitään muuta, näin ajattelin nytkin olevan. Puolisen tuntia odottelua, huutelua ja jugurtin sekoittelua, sitten herätin Kallen ja oltiin molemmat vaatteissa ja valmiita lähtemään etsimään Äijää (en mene pimeellä yksin metsään, todellakaan, sen sijaan olen ihan vakuuttunut, että jos mulla on mies mukana, mitään pahaa ei voi tapahtua :D ).
Koira odotti meitä pihalla, se oli vaan jotenkin joutunut portin väärälle puolen ja itki siellä.
Ei voinut olla edes vihainen.
Joulun jälkeenhän tapahtui niin, että muutaman sadan metrin pääässä, pienen metsäkaistaleen takana asuvat naapurit olivat heittäneet ulkorappusille isohkon lihanpalan, joka oli menossa hävitettäväksi, Äijä oli sen haistanut ja hakenut. Kun kuulin sen olevan suolalihaa, tätä seurasi se, että minä sen hävitin ja Äijä sitä edelleen etsii. Pikkuinen on todennäköisesti yönälissään käynyt naapurin pihassa tälläkin kerralla ja tullutkin eri reittiä takaisin päin, näin ollen joutunut aitojen väärälle puolen.
Pitkän aikaa meidän välisen metsäalueen päädyssä oleva iso oja on pitänyt koirat omalla puolen, muutoin kun se melkein onkin aidattu, mutta pitänee vetää se muodollinen lammasverkko myös sinne tontin päätyyn, siltä varalta, ettei Äijä koskaan unohda rehellisesti varastamaansa suolalihaa.

Joskus erityiskoira herättää keskellä yötä haukullaan, kun se ei pääse haluamalleen paikalle nukkumaan. Muut koirat tietää jo, että se ei lopeta haukkumista, ennen kuin saa itsensä verran tilaa, mielellään ihan koko niiden oman sohvan yksin käyttöön.

Humppa toimii tosi kivasti Äijän avustajana, taannoin katseltiin keittiön ikkunasta, kun Äijä eksyi kanien ulkotarhaan, eikö löytänyt enää reittiä pois sieltä. Humppa seuraili tilannetta verkon toiselta puolen ja haki sitten Äijän sieltä pois.
Myös pihan ollessa liukas ja erityiskoiran pelätessä liikkua siinä yksin, Humppa kävelee Äijän vierellä, koska se riittää ja silloin uskalletaan ihan helposti, kiinni ei saa ottaa esim. pannasta, mutta kiva jos joku ehtii viereen henkiseksi tueksi.

Joskus tuntuu että tuo koira on vähän yksinkertainen, mutta välillä taas vaikuttaa siltä, että se vedättää meitä kaikkia. Tiedä sitten kuka tässä tyhmä on. :)

Äijän kanssa käyty lääkärissä muutama päivä sitten, oikea korva tulehtunut ja se huuhdeltiin ja imettiin, koira oli rauhoitettuna ja pöydällä.
Hoitaja olisi samalla ottanut hammaskivet, mutta eipä sillä ollut mitään mitä raaputella.
Äijä käyttäytyi hienosti ja sai illalla vähän erityisoikeuksia, kun pääsi yksin olohuoneeseen ja sohvalle, johon me sitten myös nukahdettiin. Nyt korva on jo parempi, eikä tarvittu antibiottikuuriakaan.

Se jugurtti siis, suosittelen kokeilemaan, on kovin helppoa tehdä itse ja monin kertaisesti parempaa kun kaupan, ainakin voittaa ne makujugut mennen tullen.

Home made JUGURTTI

1L maitoa (itse käytän punaista)
n. 1dl bulgarian- tai turkkilaistajugurttia

(Voi maustaa vaniljasokerilla tai sokerilla itse laitan 2tl vaniljasokeria ja se riittää)

Kuumenna maito kiehumispisteeseen kattilassa, älä keitä, yksi kupla riittää.
Jäähdytä n. 50 asteiseksi ja lisää jugurtti joukkoon hyvin sekoittaen.
Laita kannellisessa astiassa yöksi uuniin, jossa on valo päällä.
Tämän jälkeen jugurtti on valmista jäähdytettäväksi ja nautittavaksi.

Itse syön tätä marjojen tai myslin kanssa.
Jugurtista tulee näin perusjugurtin paksuista, mutta lisäämällä muutaman ruokalusikallisen maitojauhetta, saa lohkeavaa ja paksumpaa jugurttia. Edellisestä erästä voi aina ottaa alun seuraavaan jugurttiin, kustannukset siis käytännössä maitolitran ja uunin valon verran.

Säilyy jääkaapissa viikon, reilunkin. Meillä säilytellään näin.

Ihan kaikki jugurtti ei mahtunut tuohon tölkkiin ja tein siitä possuille raakapuuron, lisätty siis vain kaurahiutaleita ja kuumaa vettä, annettu turvota ja sattumiksi joukkoon meni tällä kertaa omenoita.
Possut tykkää ja on terveellistä.
Käpy on ainoa joka ei niin välitä puuroista, kun taas Kukka ja Turo ei vauvana muuta olis syöneetkään.
Käpyn lempiherkkua on hedelmät ja se söikin kanien kanssa omenaa ja salaattia, lisänä rehua.

Ollaan rakenneltu possuille juottosysteemiä, tilasin niille juomanippoja ja sellainen asennetaan karsinan reunaan, on yhteydessä kanisteriin josta tulee vesi suoraan suuhun, possun purressa nippaa.
Josko päästäisiin niistä iän ikuisista kaadetuista vesiastioista ja ylimääräisestä märästä karsinoissa. Samalla tuli uudet kynsisakset, tuskin maltan odottaa, että päästään kokeilemaan..... 

 

Syötiin tänään rehellistä pakkaspäivän ruokaa, ikuisuuden hautunutta kokolihakeittoa ja grahamsämpylöitä.
Ennen syöntiä ulkoiltiin ja vaikka kamera oli mukana, ei sitä kauheasti pystynyt käytellä kun kädet jäätyi.
Kaikki koirat oli kuitenkin mukana ja toisinnaan myös "tolpillaan".

Syönnin jälkeen lähdettiin Kallen siskolle ja meinattiin mennä kahdestaan, paitsi että..

Lenny sitten lähti mukaan. Luvan irrottua seuraa tapahtumaketju, jossa se sinkoaa lentävällä matolla päin ulko-ovea, vain juostakseen heti takaisin  kysymään naama loistaen -ilmeellään
"Oikeesti, pääsenkö? JIPIJIPIJIPI!!"
Ihailtava elämänasenne, tai sitten pitäis vähän taas tiukentaa rajoja ja harjoitella itsehillintää.

Loppuun vielä "treeniohjelma", jollaista jopa minä ehdin noudattaa. Ollaan vuorokaudessa kahdeksan ja kauhistuttaa jo huominen. Ihanaa ja ihan hirveetä. Suosittelen kokeilemaan!



(Lähde: Getting the Skinny on with Alicia)

Getting nyt edes johonkin suuntaan...

v. 2013 kuittaa

Aika vaihtaa uuteen kalenteriin, siitä intoutuneena aloin muistelemaan tätä kulunutta vuotta ja kyllähän sitä kelpaa muistellakin.

Huhtikuussa aloitin tämän blogin kirjoittamisen ja haluan kiittää teitä, jotka tätä luette. Olen saanut paljon palautetta ja vaikka pääosin kirjoitan itselleni päiväkirjaa, se on mielekkäämpää kun tiedän, että meidän elämää seuraa joku muukin. Myös valokuvaaminen on saanut vähän uutta merkitystä blogin myötä, koitan aina tuottaa joka kirjoitukseen myös joitain uusia kuvia.
Tämän talven aikana ei ole juuri kyllä tullut kuvattua, pimeys aiheuttaa sen, ettei kameran suljinaika pysy koirien perässä ulkona ja sisällä on niin tylsää räiskiä salamalla. Varmaan vähän sama juttu monella muullakin. Keväällä taas enemmän, uudella innolla ja uusitulla kalustolla.

Toukokuussa meille tuli melko yllättäin, mutta ihan täysin omalle paikalleen Humppa.
Lenny ja Humppa löysi toisensa heti ja Humpsillahan meinasi vähän posketkin tulehtua, kun Lenny sitä niin rakasti ja nuoli. Niiden välinen rakkaus ei ole haalistunut, mutta enää Lenny ei mielistele, vaan Humppa on ihan omalla paikallaan ja täysivaltainen perheenjäsen.
Pariskunta on erottamaton muulloin, mutta yöt Humppa nukkuu meidän makkarin ovella Helmin kanssa. Joskus ne kutsutaan makuuhuoneeseen sisälle nukkumaan, yhdessä herääminen on niin kivaa, mutta kun näiden tyttöjen kanssa se toistuu monta kertaa yössä, Humppa kiertää katselemassa että nukutaanko me hyvin ja nuolee kasvoista samalla.. Heräähän siihen sitten kivasti, mutta tosiaan, liian monta kertaa yön aikana, jotta nukuttais makuuhuoneen ovi auki.
Humppa on osoittautunut tosi sosiaaliseksi ja herkäksi, se tulee ihan kaikkien kanssa toimeen, myös possut ja kanit oli heti ihan ok. Ollaan treenailtu rally-tokoa ja töissäkin Humppa on ollut mun mukana pariin kertaan. Siitä tykkää kaikki ja se tykkää jokaisesta, toisiin on vaan vielä vähän enemmän käkenä :)

Huhti-Toukokuussa kaksi kania poistui katraastamme. Ensin Keiju murrettuaan lonkkansa karsinasta paon yhteydessä, pian perään meni ilman mitään näkyvää syytä sen elinikäinen kumppani Kake. Keijun kuoleman jälkeen Kake siirrettiin välittömästi Kiivan ja Kuran seuraan, jottei se olisi yksinäinen, mutta se ei auttanut, Kake muuttui apaattiseksi ja pian huomasin, että paitsi se ei oikein syö, se myöskin makoilee vain yksin pääosin samassa paikassa. Kake tuli sisälle tarkkailuun ja nukkui pois sylissä.
Meillä on enää kaksi ranskanluppaa ja nekin ikänsä puolesta rodun yleiseen elinikäennusteeseen verraten jo vanhoja, pian nelivuotiaita. Epäreilua, että mikään eläin on siinä iässä vanha.
Tykkän kaneista paljon ja mulla on lähes tauotta ollut kaneja yli 10v ajan. Kierre on ollut pitkä, kun parista toinen on menehtynyt ja on hankittu uusi kaveri... Kura ja Kiiva saattavat jäädä viimeisiksi tätä lajia, mutta sen tiedän, että jos niiden jälkeen kaneja tulee, ne on ranskanluppia vaan kuitenkin, on ne niin mahtavia.

Kesä oli hyvä ja lämmin, koiratouhuaja oli riittävästi tasapainottamaan häähankintoja.
Elokuussa meidät vihittiin ja häät kokonaisuudessaan olivat oikein onnistuneet. Mitään ei tekisi nyt toisin ja vaikka kaikki ei mennyt, ihan kuin etukäteen ajatteli, ne meni kuitenkin loppujen lopuksi paljon paremmin.
(Esimerkiksi mun mielestä morsiusparin ei kuulu häissään humaltua ja oltiin tästä etukäteen juteltu, noh, me juhlittiin puoli viiteen asti aamulla, onneks kuitenkin oikein tyylikkäästi ja kivaa oli)! :D
Vaimona olo on ollut ihanaa, kiitos Kallelle, joka on mulle se kaikken paras ystävä ja kumppani.

Lokakuussa aloimme touhuamaan Minipossuyhdistystä jaloilleen ja se projekti on nyt hyvässä vaiheessa.
Ensimmäiset koskaan kyhäämäni kotisivut ja meillä on huippu hallitus, jonka kanssa on helppo tehdä pientä, mutta tärkeää taustatyötä minipossujen hyväksi. Yhdistyksen tärkein tavoite on lisätä tietoutta ja nimenomaan rehellistä sellaista. Lajista alkoi liikkumaan aika villejä "myyntipuheita", jotka ei palvelleet ostajia eikä eläimiä itsejään, näitä käsityksiä halutaan korjata ja tarjota kasvattajien ja harrastajien välille helppo kohtaaminen.
Toiminta tulee varmasti kasvamaan ja kehittymään sen mukaan, mitä tarve vaatii.

Marraskuussa meille muutti neljäs possu, Käpy.

Käpyn kanssa tilanne on nyt se, että kuten suunniteltiin, siitä myös saatiin Kukalle se oma sydänystävä, joka Kukalta puuttui Ronjan ja Turon ollessa niin tiivis pari, että Kukka jäi sivusta seuraajaksi. Käpyn elämän käsikirjoitus muuttui siis luovutuksen jälkeen varsin pian, kun me haettiin se kodista, joka ei possua halunnutkaan yllätyslahjaksi.

Pikku hiljaa Käpy ja isommat possut on totutelleet toisiinsa muutenkin, me ihmiset ja Kukka ollaan jo ihan vanha juttu. Pitää vielä varmistaa että Ronja ja Turo huomaa sen hienouden. Mitään katastrofaalista ei ole toistaiseksi tapahtunut, kun ne ovat kohdanneet, mutta harjoitellaan pikku hiljaa ja vasta kesälaitumilla niitä kaikkia ehkä kutsuu kokonaan samassa tilassa asustaminen.

Kuvat ovat tämän päiväisiä. Käpy on 3kk, ekaa kertaa ulkona omin jaloin ja ilman, että on puettuna säärystimeen, en tiedä mahtuisko se edes siihen enää.
Vettä satoi ja piha näyttää kamalalta, mutta yhteiskuva saatiin kuitenkin possujen syventyessä syömiseen.

Ihan äkkiä en keksi, millä tavoin tuleva vuosi voisi olla vielä tätä parempi. Vaikka vuoteen mahtui vähän suruakin, se oli pääosin todella onnistunut ja vähän yllätyksellinenkin. Uteliaana kohti uutta tulevaa.

Kiitos ja hyvää vuodenvaihdetta Sinulle, 

joka tätä nyt luet! :)

Joululahjat teurastamolle ja naapuriin