Koiran merkitys

Aion seuraavassa vähän pohdiskella nykykoirien merkitystä ihmiselle ja meille itselle.
Tiedän nipullisen koiraihmisiä, joilla on kroonisesti huono-omatunto siitä, että koiralle ei tarjota tarpeeksi aktiviteettia. Olen miettinyt tätä asiaa paljon, kun se harmittaa mua, koiran omistamisen tulisi olla ennen kaikkea iloinen asia, ei taas yksi painetta ja kilpailua tuottava lisäelementti.
Sitä paitsi nämä ihmiset, jotka siitä kantavat huonoa omaatuntoa, kokevat yleensä niin ihan turhaan, koska ne välittävät. Yleensä ne koirat, joiden elämänsisältö on tyhjää täynnä, kuuluu sellaisille ihmisille jotka ei uhraa ajatustakaan asian hyväksi, tai näe siinä mitään väärää, että koira kököttää 24/7/365 kymmen neliöisessä tarhassa, pihan perimmäisessä nurkassa.

Entisaikaan koirat oli osa perhettä, koska ne vartioi ja oli seurana, yleensä kai vain oli ja osallistui perheen askareisiin olematta missään pääosassa VRT. nykykoiran omistaja kuuluu kerhoihin ja yhdistyksiin, hankkii välineitä ja harrastaa koiran kanssa viikottain, kilpaileekin ehkä.

Ajathan on muuttuneet siinä määrin, että harva perhe tekee enää töitä kotona ja arkinen aherrus on siirtynyt työpaikoille, kotitöissäkin koira on yleensä tiellä. Minäkin laitan koirat ulos kun alan imuroimaan, siks että muuten ne osallistuu siihenkin, ja oikeastikkin on tiellä. Silti ne aika mielellään sen ajan pyörittää luita hiekassa ja sitten syö ne, olisin itsekkin mielummin muualla imuroinnin ajan :)
Meillä on koirat aika onnellisessa asemassa siinä mielessä, että melkein aina jompi kumpi meistä on kotona. Viimeisen kahden viikon aikana Humppa on ollut ilman ihmisseuraa tämän viikon maanantaina 3h + tiistaina 3h, muilla koirilla tähän lisätään se päivä, kun me oltiin hakemassa Humppaa kotiin. Meillä ehkä koirat osallistuukin askareisiin, ne on ulkona aina kun mekin ja sisällä on tarkoitus vain levätä.

Humppa tuhoaa jäistä sianselkää

Toivoisin, että jokainen koira otettaisiin sellaiseen kotiin, missä on mietitty sen rodun/tyypin käyttötarkoitus. Ja sitte toivoisin että ihmiset osais ottaa koiraharrastuksen rennosti, niin että ensin otettaisiin pentu ja vasta sitten katsottaisiin mitä sen kanssa on mukava yhdessä tehdä. Pelottavan paljon nykyään ihmiset etsii koiraa tiettyyn harrastukseen, eikö tällöin koirasta tule ihmiselle harrastusväline? Ja entä jos kyseinen yksilö ei olekkaan soveltuva siihen lajiin, jota varten ihminen on sen ottanut.
Koiriin luodaan valtavasti odotuksia.

Moni asia on tietenkin paremmin nykykoiran kannalta, koiria ymmärretään enemmän. Muistan, kuinka mullekkin on 90-luvun alussa kerrottu ettei vanha koira opi uusia temppuja ja koira tulisi nimetä vain kaksi tavuisella nimellä, jotta se voi oppia sen. Huuhaa :D
Minusta itsestäni tuli harrastuskoirallinen Lennartin myötä, asumme syrjässä, missä ei ole mahdollista tavata muita koiria niin usein, että se kävisi sosialistamisesta, kavereiden koiriakaan ei ollut tarpeeksi ja puukirkolla eli kylillä muut koirakot kiesi meidät kaukaa. Mentiin siis ekalle rally-toko kurssille koska perustottelevaisuuskurssi oli täynnä jo, tällaisiahan me käytiin sitten muualla vielä lisäksi. Laji vei mennessään vähän, mutta minulle koirat on aina ensisijaisesti perheenjäseniä ja seuralaisia. Jos muutun joskus niin kilpailuhenkiseksi, että koiristani tulee harrastusvälineitä, toivon että joku huomauttaa mulle asiasta.

Oma tavoitteeni on aina ollut pärjätä koirien kanssa arjessa, tottelevaisuus harrastus tukee tietysti tätä, mutta on paljon menestyneitä koirakoita, joilla ei hommat toimi ellei koira ole koko ajan käskyn alla.
Minulle on tärkeämpää, että koira osaa tehdä itsekkin oikeita valintoja ja se saa reagoida asioihin ilman mun vaikutusta.
Humppa ei osaa vielä muuta kuin istua, mutta se pysyy niin hyvin lähellä, että hihnaa ei olla juuri muistettu mukaan ottaa kun sen kanssa on jonnekkin lähdetty. Edellytän siltä samaa tottelevaisuutta kun muiltakin koiriltani, tärkeintä on halu pysyä meidän laumassa. Noh, Humppa ei enää nuku meidän sängyssä, koska sidettämme ei tarvitse lujittaa enää yhtään enempää, sehän tulee suihkuunkin mukaan, jos jättää oven auki.
Eilen olimme ekaa kertaa sen kanssa treenihallilla ja taisin opettaa sille maate menon, eteen tuloa ja peruskäskyä on myös harjoiteltu.
Isäntä ihmetteli yks ilta kotona, miks Humppa istuu koko ajan sen edessä ja tapittaa silmiin, no, me oltiin samana päivänä harjoiteltu "eteen" käskyä ja se esitti sitä Kallelle ihan omatoimisesti. :)
Toimittiin myös häiriökoirana yhdelle rescuelle ja Humppa otti tilanteen varsin rennosti, välillä selällään maaten. Häkkiin menoakin kokeiltiin ja alkujännityksen jälkeen Humppa ahtautui vähän liian pieneen sellaiseen ihan sujuvasti. Joskus pitää vaan höpöilläkkin. :)

Humppa

Tässä tämä viime päivityksessä mainittu projekti nyt on:

 

Humppa ei ehkä kyllä olekkaan niin isotöinen, kun mitä olis voinut olla.
Se on ahne ja miellyttäjä, ystävällinen ja fiksu. Ikää 1½ vuotta.

Ensimmäisenä iltana se näki jo koko muun lauman, kissat oli vanhastaan tuttu juttu ja poikien kanssa se on kuin olisi ollut aina, Helmiä vähän jännitetään vielä. Otin Humpan mukaan possujen iltaulkoilulle ja sekin meni hyvin, kanit kiinnostaa kovasti ja aina kun se saa omalla liikkeellään aiheutettua kanissa eloa, siitä tullaan kiireellä kertomaan meille.
Joudun tosissani tekemään töitä ehkä vain sen kanssa, ettei Humppa luiskahda kokonaan Kallen koiraksi, se nimittäin näyttää tykkäävän uudesta isännästä ihan tosissaan ja sama tunne välittyy toisinkin päin. Eihän tuosta voi muuta kuin tykätä!
Humppa nukku meidän vieressä yön, koska "yhdessä nukkuminen lähentää", no niin tosiaan tekee, heräsin pari kertaa yöllä siihen, kun koira nuoli mua kasvoista tai kädestä ja kerran ainakin havahduin siihen, että sen pylly oli mun tyynyllä, se nukkui poikittain kaikkien tyynyjen päällä.
Olin käyttänyt muut koirat jo aikaisin aamulla ulkona, mutta Humpan kanssa meitä köllötytti, ainakin se on sisäsiisti, mitään kiirettä ei ollut ulos ja tuntui, että ainoa millä on merkitystä on se, että ollaan yhdessä koko ajan.
Otettiin Äijä mukaan ja lähdettiin kolmisin lenkille, koirat oli irti ja palkkasin joka kerta Humppaa, kun se tuli mun luokse, kuivattua maksaa menikin melkoisesti, se vaikuttaa viihtyvän lähellä aina silloin kun jalat ei vie täysillä juosten. Paluumatkalla käytiin vielä katsomassa läheistä lampea, jonne Humppa vähän tipahtikin, en ole varma menikö se tarkoituksella veteen vai vahingossa liian reunalle, mutta pulahti uimassa kuitenkin.
Kotona se jäi Äijän kanssa pihalle syömään kokonaista broileria, Humpan tipusta oli kyllä osa jaettu Helmille.
Ei tämä voi näin kivuttomasti käydä, eihän... Jäädään odottelemaan tulevia haasteita :)

Rally-tokokisat

Bernhardinkoirayhdistys järjesti 18.5 Rally-tokokisat Hausjärvellä, paikka oli ihana ja tähän tarkoitukseen tosi hyvin sopiva, vanha kyläkoulu. Järjestäjille ja vaivaa nähneille iso kiitos!

ALO-luokan rata näytti tältä

Lennyn ja mun ekat ulkokisat ja "menestys" oli ehkä sen mukainen. 76p. Hyväksytty tulos ja se oli tavoitteenakin, vaan tehtiin ihan hölmöjä virheitä ja yleinen keskittyminen oli radan vaikein osuus, se kesti ihan lähtökyltiltä maalille asti. Molemmilla.


Lenny palkittiin päivän parhaana bernhardinkoirana, ainoahan se myöskin oli :D
Meillä oli tosi kivaa, koira rakastui taas muutamaan kertaan ja oli aivan haltioissaan kaikista hajuista.
Meidän pitäis vaan treenailla paljon eri paikoissa ja paremmilla häiriöillä. Mikään hinku ei ole kyllä avoimeen luokkaan, ollaan vielä niin kaukana siitä tasosta.

Seuraavia kisoja ei ole vielä katsottuna, katsellaan ensin toteutuuko yksi toinen, mahdollisesti paljonkin mun aikaa vievä projekti, josta kerron myöhemmin lisää.

Pihla ja Johanna oli meillä viikonloppu kylässä, vaikka Pihla onkin pääosin Lennyn vieras, niin Äijäkin innostui juoksemaan ja leikkimään kuumasta ja painostavasta ilmasta huolimatta. Helmihän ei juurikaan poikien kanssa leiki ja Lennyn kanssa harrastavat vaan painia ja kilpajuoksua.
Koirat rallitti illalla pellolla ja kävi kahlailemassa, video iltapalatuokiosta:

Pihlalla oli omakin eväs, mutta kun Äijällä on niin paljon parempi :D

Kuvia

    

Starring Lennart & Pihla+Johanna

Meil on aina niin mukavaa teidän kans :)

Piha

Tein pihasuunnitelman, jonka huomasinkin sitten olevan itseasiassa melkein nykytila, ei suunnitelma.
Ei kai mikään koskaan saa kokonaan valmista ja lopullista olla, joten varmaan joku istutetuista taimista ei lähdekkään kasvamaan ja tilanne elää joka tapauksessa vielä.
En tiedä syyttäisinkö omia tietoteknisiä taitoja vai ohjelmaa, mutta tällaisen kökkökuvan sain aikaiseksi

Toivottavasti saadaan joskus satoa siis parista eri omenalajikkeesta, mustia- ja punaisia viinimarjoja, pensasmustikkaa, suklaakirsikkaa, luumuja ja raparperia (jota en kuvaan merkannut kun on meillä melkein rikkaruoho, kasvaa tallin päädyssä ja joka paikassa, minne lehtiä tai varren loppuja heittää maatumaan).
Omenapuut on vielä ostamatta, tulee ainakin Valkeakuulas, Antonovka, josta saa hyvän hillon ja kolmanneksi joku peruspunainen lajike sellaisenaan syöntiin.

Kuten arvata saattaa, mikään kuvassa ei ole mittakaavassaan, mutta kanitarha on pituudeltaan tuon suhteessa talon päätyyn ja possujen tarha laajennettu nyt siis koko tallin mittaiseksi, nyt kun kaneja ei ole enää kahteen tarhaan laitettavaksi.

Meille on myös rakennettu terassi, joka odottaa vielä kalustusta, haaveilen isosta riippukeinusta tuonne päätyyn, mutta kunnollisesta saa pulittaa telineineen puolen tuhatta, auts.
Päivällä aurinko paistaa eteen ja illalla kylkeen.

 

Itse olen ollut tienaamassa kun tota terassia tehtiin, Kalle haki sävytetyn suojaöljyn (epäilen, että sillä on ollut ulko-ovi mukana kaupassa, kun osannut ostaa niin saman sävyistä) ja mun vastuulle jäi sen käsittely kahteen kertaan. Ja varmaan jatkossa joka vuosi kertaalleen.
Kukkia ja muuta hain pari kuormaa ja mattoja on tullut yksi lisää.

Siinä on jo otettu parit päiväunet peiton päällä, vielä piti laittaa peittoa myös itsensä päälle, mutta kyllä se kesä ja oikeasti lämpimät ilmat on jo ihan käsillä :)

Illalla Lennyn, Johannan ja Pihlan kanssa rallytokoa treenaamaan.

Menetyksiä

Tämä vapaapäivä alkoi klo 7, heräsin Kukka kainalossa siihen, kun se maiskutti suutaan. Meillä ei tavallisesti ole siat (mitkään eläimet) sängyssä, mutta koska Kallella oli yövuoro ja mun oli joka tapauksessa tarkoitus tänään vaihtaa lakanat ja laittaa tyynyt ja peitot pesuun, oli aika hyvä tilaisuus..
Possun vieressä on kiva nukkua, se on lämmin, pitää "ihmismäisiä ääniä" ja haluaa ihan iholle, mutta piikkinen karva ja yöllinen "petaaminen", ei vain tyynyjen vaan myös mm. "mun turvatyynyjen" on isot miinuspuolet. Nukuttiin kaikesta huolimatta aika hyvin.

Viikko taaksepäin (30.4) oli meillä surun päivä, ensimmäinen ranskanluppamme Kake menehtyi.
Kanit oli siirretty paria päivää aiemmin kesälaitumille, eli tallista ulkotarhaan ja siinä missä Kura ja Kiiva rallitti tarhaa ympäri ja hyppi iloloikkia, Kake vaan möksötti paikoillaan. Se on ikävä tunne, kun tulee olo että eläimellä ei ole kaikki hyvin, mutta selviä oireita ei ole joista vois lähteä tutkimaan asiaa. Seurailin Kakea vähän tavallista tiiviimmin ja muutamaan kertaan ajattelinkin, että ylireagoin, kun sille maistui niin hyvin tilli tai se loikoili sopivasti auringossa, ajattelin sen asettuneen siihen varta vasten. Tulin kuitenkin huomaamaan ettei se juurikaan tarhan tilaa käyttänyt ja liikkunut huvikseen. Otin sen sisälle seurantaan ja pari tuntia tästä, se kuoli syliini.
Tämän kaltaiset selittämättömät menetykset on raskaimpia käsitellä. Kanien kanssa eläminen on aina päivä kerrallaan katsomista, oman kymmen vuotisen kokemukseni mukaan ne melkoisen helposti menehtyvät ihan harmittomilta tuntuviin pikku juttuihin, vaikka kuinka koittaisi hoitaa. Saaliseläimenä kani ei näytä kipuaan ja ranskanlupan peruspäivään kuuluu melko paljon makoilua normaalistikkin.
Yleensä kun hälytyskellot on soineet mun päässä, se ei ole ollut turhaa.
Vaikeinta lemmikkien omistamisessa on punnita se, milloin hoidetaan ja milloin on armeliainta päästää eläin kivuista.
Keiju, ranskanluppa myöskin, lopetettiin huhtikuun alussa murtuman vuoksi. Keiju ja Kake asui pariskuntana ja keksivät jossain vaiheessa nakertaa karsinan alalautojen väliä vähän isommaksi, jotta pääsevät kulkemaan siitä karsinan ulkopuolelle, oletan että Keiju on jäänyt tähän koloon vähän jumiin ja riuhtaissut itseään irti (kani panikoituu heti kun jää kiinni) jolloin takajalka on murtunut.
Kake ehti asumaan Kiivan ja Kuran kanssa muutaman viikon, yksinäinen se ei ollut ja itselleni lohdullinen tilanne oli että se nukahti syliin, mun silittäessä sen korvia.
Jättikanit ei ole kovin pitkäikäisiä, mutta liian nuorena lähtivät, Keiju 3v ja Kake 3½v iässä.

Kake

Keiju

Saman päivän (30.4) iltana "hoitohamsterimme" löytyi asumuksestaan menehtyneenä, Hali olikin jo 2v4kk ja sen lähtöä osattiin odottaa. Loppuun asti tyttö oli virkeä ja kuolemakin oli tullut juoksupyörän vierelle. Hali ehti asua meillä kai melkein vuoden. Kuvaa ei ikävä kyllä ole, Hali oli kaunis syyrialainen hamsteri, joka ei koskaan purrut ketään ja sai aina osuuden possujen puurosta, mutta vielä paremmilla herkuilla.

Nämä rivien harvenemiset konkretisoitui mulle selvästi vasta kun otin kuvan porukasta: koira, kissa ja kolme possua, tajusin että siinä on jo puolet meidän farmista..

Hemmo, Helmi ja kaikki possut