Menetyksiä

Tämä vapaapäivä alkoi klo 7, heräsin Kukka kainalossa siihen, kun se maiskutti suutaan. Meillä ei tavallisesti ole siat (mitkään eläimet) sängyssä, mutta koska Kallella oli yövuoro ja mun oli joka tapauksessa tarkoitus tänään vaihtaa lakanat ja laittaa tyynyt ja peitot pesuun, oli aika hyvä tilaisuus..
Possun vieressä on kiva nukkua, se on lämmin, pitää "ihmismäisiä ääniä" ja haluaa ihan iholle, mutta piikkinen karva ja yöllinen "petaaminen", ei vain tyynyjen vaan myös mm. "mun turvatyynyjen" on isot miinuspuolet. Nukuttiin kaikesta huolimatta aika hyvin.

Viikko taaksepäin (30.4) oli meillä surun päivä, ensimmäinen ranskanluppamme Kake menehtyi.
Kanit oli siirretty paria päivää aiemmin kesälaitumille, eli tallista ulkotarhaan ja siinä missä Kura ja Kiiva rallitti tarhaa ympäri ja hyppi iloloikkia, Kake vaan möksötti paikoillaan. Se on ikävä tunne, kun tulee olo että eläimellä ei ole kaikki hyvin, mutta selviä oireita ei ole joista vois lähteä tutkimaan asiaa. Seurailin Kakea vähän tavallista tiiviimmin ja muutamaan kertaan ajattelinkin, että ylireagoin, kun sille maistui niin hyvin tilli tai se loikoili sopivasti auringossa, ajattelin sen asettuneen siihen varta vasten. Tulin kuitenkin huomaamaan ettei se juurikaan tarhan tilaa käyttänyt ja liikkunut huvikseen. Otin sen sisälle seurantaan ja pari tuntia tästä, se kuoli syliini.
Tämän kaltaiset selittämättömät menetykset on raskaimpia käsitellä. Kanien kanssa eläminen on aina päivä kerrallaan katsomista, oman kymmen vuotisen kokemukseni mukaan ne melkoisen helposti menehtyvät ihan harmittomilta tuntuviin pikku juttuihin, vaikka kuinka koittaisi hoitaa. Saaliseläimenä kani ei näytä kipuaan ja ranskanlupan peruspäivään kuuluu melko paljon makoilua normaalistikkin.
Yleensä kun hälytyskellot on soineet mun päässä, se ei ole ollut turhaa.
Vaikeinta lemmikkien omistamisessa on punnita se, milloin hoidetaan ja milloin on armeliainta päästää eläin kivuista.
Keiju, ranskanluppa myöskin, lopetettiin huhtikuun alussa murtuman vuoksi. Keiju ja Kake asui pariskuntana ja keksivät jossain vaiheessa nakertaa karsinan alalautojen väliä vähän isommaksi, jotta pääsevät kulkemaan siitä karsinan ulkopuolelle, oletan että Keiju on jäänyt tähän koloon vähän jumiin ja riuhtaissut itseään irti (kani panikoituu heti kun jää kiinni) jolloin takajalka on murtunut.
Kake ehti asumaan Kiivan ja Kuran kanssa muutaman viikon, yksinäinen se ei ollut ja itselleni lohdullinen tilanne oli että se nukahti syliin, mun silittäessä sen korvia.
Jättikanit ei ole kovin pitkäikäisiä, mutta liian nuorena lähtivät, Keiju 3v ja Kake 3½v iässä.

Kake

Keiju

Saman päivän (30.4) iltana "hoitohamsterimme" löytyi asumuksestaan menehtyneenä, Hali olikin jo 2v4kk ja sen lähtöä osattiin odottaa. Loppuun asti tyttö oli virkeä ja kuolemakin oli tullut juoksupyörän vierelle. Hali ehti asua meillä kai melkein vuoden. Kuvaa ei ikävä kyllä ole, Hali oli kaunis syyrialainen hamsteri, joka ei koskaan purrut ketään ja sai aina osuuden possujen puurosta, mutta vielä paremmilla herkuilla.

Nämä rivien harvenemiset konkretisoitui mulle selvästi vasta kun otin kuvan porukasta: koira, kissa ja kolme possua, tajusin että siinä on jo puolet meidän farmista..

Hemmo, Helmi ja kaikki possut