Kastroinnit

Humppa on ihana, niin ihana että ilkeintä mitä se osaa tehdä peräsimessä häärääville pojille, on istua ja katseella anoa apua meiltä. Mehän autettiin ja pojat kastroitiin perjantaina 5.7.
Tein taustatyötä ja soittelin läpi klinikoita, hintahajontaa olikin aika tavalla: 150-500€ / 80kg koirapoika normaalisti laskeutuneilla kiveksillä.
Halvinkin oli hyväksi todettu, kokenut ja siistissä tiloissa toimiva lääkäri, joten sinne siis. Kaikki paikat, johon soitin eivät suostuneet edes ottamaan tuon kokoisia koiria hoidettavakseen...
"Jaa, niin 8-10kg"? (Tässä vaiheessa olin jo maininnut rodun..)
"MITÄH? ..Mitä rotua ne edes on"? (Ja saman aikaista kuiskailua työkaverille aiheesta)
"Ei mahdu meidän pöydälle / ei saada niitä pöydälle.. Jaada jaada jaa... Lupasinhan mä, että me molemmat ollaan mukana ja autetaan siirroissa, mutta ei oliskaan ollut kiva viedä pikkuhippusia paikkaan, jossa niitä ei haluta hoitaa. :/

Kunnon maalaislääkäri tervehti meitä jämäkästi ja iski pojille rahoitteet kankkuihin, ennen kun kukaan ehti oikein edes tajuamaan. Kun lupaava huojuminen alkoi, ne käskettiin makaamaan mahdollisimman lähelle pöytää, joka nousi sähköisesti ylös ja siitä ne kiepautettiin leikkauspöydälle.

Oltiin jotenkin kuviteltu, että leikkaus kestää jonkin aikaa ja kun niitä on kaksi, niin me lähdetään välillä pois, muualle odottelemaan, mutta mutkattomasti meille todettiin, ettei tässä kauaa mene.

Tunti meni ja molemmat oli leikattu, me oltiin koko ajan tilassa josta oli yhteys toimenpidehuoneeseen.

Lenny järjesti hupia jopa ollessaan unessa, se laittoi takajalat sievästi ristiin kun se siirrettiin leikkauspöydälle. Ei auttanut.
Äijän kalustosta mieslääkäri kuului kommentoivat, että vähän kateellinen täytyi olla. :)

Mua luonnollisesti jännitti tuo reissu ja operaatiot, vaikka tiedän mitä leikkauksessa tapahtuu ja sen olevan pieni, rutiinijuttu.
Kotiin lähdettäessä olin tosi helpottunut ja onnellinen.
Pojat kannettiin autoon paareilla, eikä mun tarvinnut kun avata auton ovet, Kalle tais sentään auttaa niiden siirtämisessä.
Puolessa välissä matkaa pysähdyttiin silittämään korvalehtiä ja tarkistamaan niiden kunto.
Kotona pojat jäi autoon nukkumaan darraa pois ja siirtyivät sieltä sitten sisälle itsekseen, kun jaksoivat.

Ilta pyhitettiin toipilaiden hellimiseen, syötin niille vesimelonia haarukalla ja valelin huulia viileällä vedellä. Ei ne varmaan mitään kipeitä edes olleet, illalla jo reviteltiin pitkin pihaa tyttöjen kanssa niin, että mua hiukan hirvitti.
Antibiottikuurit 10 vrk ja kipulääkkeitä vähän vähemmän aikaa, kaulureille ei ole ollut tarvetta, kun ollaan vahdattu niitä ja haavat ei ole herättäneet kiinnostusta. Tikit sulavat itsestään. Toivottavasti kaulureita ei tarvita jatkossakaan, eihän ne mahdu edes oviaukoista moiset sateelliittilautasen kauloissa. Haen niille uimarenkaat mielummin, jos joskus on pakko kikkailla.

En osaa vielä sanoa, onko leikkaus jotenkin muuttanut noita, koska se tuskin vielä näkyisikään. Kallen mielestä Äijä on entistäkin enemmän nyhjä, pitää halia vähän joka välissä, mutta sellainen se on minusta aina ollut. Toivoisin ettei noiden luonteet muuttuisi ollenkaan, koska en voisi paremmiksi niitä miltään osin toivoa. <3

Sen verran muutakin on tapahtunut, että Kukka on saanut toisen "keikkansa", eli syyskuussa toteutuvien lemmikkimessujen lisäksi, menemme sen kanssa näyttäytymään elokuussa pk-seudulle, kun Espoon viittomakieliset ry:n lemmikkikerho toivoo esittelyä minipossuista. 

Huomenna menemme tauon jälkeen Rally-tokoilemaan, Lenny ja Humppa pääsee mukaan.

Ilmassa alkaa olemaan ehkä vähän myös juhlan tuntua, kun tänään on tasan kuukausi häihin. Kävimme Johannan kanssa ostamassa laseja ja muuta tarpeellista ja vein esteettömyyden tutkintaa varten lomakkeet kirkkoherranvirastoon.

Nyt keräämään koirat sisälle ja unilaatikkoon, jotta huominen vapaapäivä saa tulla :)