lauantai 12. lokakuuta 2013

Minipossun hankinta




Kun päätät hankkia itsellesi minipossun, sitoudut siihen 10-15 vuodeksi, eteen tulee jossain vaiheessa todennäköisesti kysymyksiä ja myös monia ihmetyksenaiheita on mukava jakaa kasvattajan kanssa.
Kasvattajan valitseminen onkin olennainen osa minkä tahansa lemmikin hankintaa.

Itselleni sillä on ehkä jopa korostunut merkitys, taas toisaalta kodinvaihtajalemmikkiä ottaessa se ei painoitu tärkeänä juuri ollenkaan, miksikö?
Kun hankin eläimen poikasena/porsaana/pentuna, voin vielä vaikuttaa siihen millaista kasvatustyötä tuen, näitä "rakkaudesta rotuun" käsityksiä kun on joka lähtöön. Kodinvaihtaja eläin taas on jo syntynyt ja olemassa, täysin syytön siihen minkälaisiin lähtökohtiin alunperin, eikä kasvattaja saa tällöin minulta myöskään rahaa toiminnan tukemiseen.

Minulla on muutama kasvattaja-ystävä, ei voi sanoa että ystäviä, jotka kasvattavat koska olen tutustunut heihin nimenomaan eläinten ansiosta. Meillä on sananlainen arvomaailma ja tapa pitää eläimiä, esimerkkejä mainitakseni, en ostaisi minipossua kerrostalossa asuvalta kasvattajalta, tai seurakoiran pentua ihmiseltä, joka pitää koiriaan tarhassa, erossa ihmisistä ympäri vuorokauden.
Totaalinen turn-off on totta kai kaikenlaiset eläinsuojelurikkomukset menneisyydessä, eikä sekään kovin hyvää kuvaa anna, jos kasvattaja ei tule toimeen muiden samaa lajia harrastavien ihmisten kanssa.
Eläinlajin jalostaminen ei ole yksityisyritys, ei pääse kovin hyviin tuloksiin ja laajaan geenipooliin jos hommaa pyörittää ilman hyvää verkostoa.
Kaikki kasvattaminen on jalostamista, jokainen syntyvä pahnue/pentue on yhdistelmä joka saattaa vaikuttaa tuleviin polviin. Ostajana olet kuluttaja, kuluttajat määrittävät sen millainen toiminta kannattaa.

Googleta, kysele ja huutele puskaradioon, älä luota vain kauniisiin kuviin ja mielikuviin!
Ole otettu, mitä enemmän kasvattaja kyselee sinusta ja olosuhteista, johon eläintä olet ostamassa,
se kertoo vain välittämisestä!






1 kommentti:

  1. Olette top-vitosessa! Onnea :)

    http://korvakarva.blogspot.fi/2013/10/parhaimmisto.html

    VastaaPoista