Hyvästi Äijä..

Meidän laumassa on Äpyn kokoinen aukko.
Lopetuspäätös piti tehdä melko nopeasti, parissa päivässä kunto heikkeni ja voimat takapäästä hävisivät.
Kipulääkkeestä huolimatta särkyjä oli ja Äijä oireili nuolemalla kipeää jalkaa niin, että iho tulehtui laajalta alueelta.
Keväästä asti paino putosi koko ajan, huolimatta siitä minkä verran ja mitä se söi.
Äijän veli meni hiljattain epäilyllä luusyöpä ja kasvattajan mukaan oireet olivat samanlaiset.
Lopetuspäivänä jouduin nostamaan Äpyn takapään autoon.

Sanomattakin selvää, että ikävä on valtava.
Äpy oli suuri persoona ja sen erityispiirteet rytmitti meidän jokaisen päivän melkein kuuden vuoden ajan. Enää kukaan täällä ei vahtihauku, makaa oviaukossa poikittain, kuorsaa niin rauhoittavasti, halaa niin kuin vain Äpy hali. En saa enää koskaan pussailla sen pehmeitä huulia ja kuonon päällistä.
Luopumisen tuska on joskus niin suurta, että se pistää miettimään koko koiraharrastusta, mutta yhtään päivää en vaihtaisi pois.

Meillä on aivan väärä määrä koiria, aika hiljattain oli vielä kuusi ja sitä ennen seitsemän, kun oli noita hoitolaisiakin, omasta viidestä on nyt yksi pois ja kohta toinenkin. Helmin vointia on tutkailtu koko kesä ja olin jos kerran soittamassa sille lääkäriaikaa. Soittoaikana olin liikenteessä ja kahdesti yritin, mutta lääkäri ei vastannut puhelimeen. Samana aamuna viikon kestänyt huono jaksoi vaihtui Helmin paljon parempiin päiviin, joita onkin nyt taas kuukauden päivät vietelty. Eilen aloitin kuitenkin taas särkylääkekuurin sille ja ihan päivä kerrallaan, hiljalleen eletään.
En millään haluaisi uskoa että kohta meillä on enää Lenny, Humppa ja Pulmu.
Raskas kesä tältä osin.

Tiistaina 23.6 olin hoitamassa Kallen siskon lapsia päivän ja sain sinne viestiä Äijän äkillisestä huononemisesta. Tila lävähti kuitenkin päin kasvoja todellisuutena vasta kun tulin kotiin. Kallella on tapana liioitella asioita, tällä kertaa ei kuitenkaan ollut "Kallelisää" kuvauksessa, Äpy oli tosi huonona.
Makuulle meno oli vaikeaa, samoin ylös nouseminen. Nostin kipulääkkeen annosta mutta en huomannut vaikutusta, tai ehkä sen verran että levoton läähättäminen ja jatkuva, vaikean oloinen asennon vaihto rauhottui ja se sai nukuttua yön. Yö ei korjannut mitään, ja jos lepääminen olisi Äijän tilassa auttanut, ei se olisi nukkumiseltaan koskaan ehtinyt kipeytyäkään.. Se nukkui viime aikoina todella paljon ja sikeästi.
Keskiviikkona aamulla soitin lääkärille, sille samalle jota tavoittelin Helmin vuoksi aiemmin. Tällä kertaa vastattiin heti. Saatiin aika seuraavalle iltapäivälle. Tuskallinen vuorokausi olisi edessä.
Kun olet päättänyt toisen kuolinpäivän, tiedät kellonajan tarkkuudella sen, sitä ehtii ajatella jokaisen yhteisen arkisen toimen viimeiseksi kerraksi, kun se yhdessä tehdään.
Pala kurkussa kuristi ja itkin koko päivän. Koiraa ei oikein voisi katsoa, mutta kun kuitenkin katsoo, ei sitä vaan voi ohittaa, joka kerta on itkettävä sen turkkiin.
Mä en ajattele että pitäisi peitellä tunteita ja olla reipas koiran takia, täällä oli koko lauma ihan hämillään päivää ennen, lopetuspäivän ja seuraavan. Itkin huutoitkua vaimean nyyhkytyksen välissä, mutta en pysty pitää näin suurta surua sisälläni.

Äijän lähtö oli rauhallinen, katsottiin parhaaksi nukuttaa se autoon, jotta siirtelyä tulisi mahdollisimman vähän. Ennen lähtöä halattiin pihalla pitkään, autoin sen autoon ja makasin siellä sen vieressä. Kerroin sille kuinka paljon me rakastetaan ja kiitin yhteisistä vuosista, toivotin hyvää matkaa ja pussailin, monta viimeistä kertaa.
En enää koskaan saisi ottaa sen päätä käsieni väliin ja katsoa sen silmiin.
En epäile hetkeäkään etteikö se olisi tuntenut oloaan rakastetuksi, loppuun asti.
Äpy nukahti pää Kallen sylissä silityksien saattelemana.

Tästä toipuminen vie kauan.
Sitä sanotaan, että onhan meillä muistot, mutta vielä niiden muisteleminen tekee liian kipeää.
Äijän tarina lyhyesti täällä.


Akvavitix "Äijä" 26.9.2007-25.6.2015

Kuvia vuosien varrelta...

Kuva: Tanja Sillanpää

Ei unohdeta koskaan.

18.6

Piun hätäsijoitus meillä kesti kolme viikkoa. Se meni hyvin, ei mitään ongelmia, paitsi että se alkoi kotiutumaan ja se ei ollut tarkoitus. Me tykättiin Piusta, mutta päätettiin pysyä alkuperäisessä suunnitelmassa, kun meille seuraava koira tulee, se on pentu.
Piu palasi kotiinsa ja etsii sieltä loppuelämän perhettä.
Sittemmin meillä on käynyt hoidossa myös Heikki russeli ja Ixi bordercollie, jotka on olleet täällä ennenkin.
















Tänään tuli lampaat. Ne on niin kauniita, etten meinaa kestää. Tosi sietämätöntä, ettei niitä voi vaan heti mennä halimaan ja pusimaan, ovat arkoja vielä ja mun pitää vaan malttaa mieleni.
Pulmulle myös tää on aika vaikeeta, tälläkin hetkellä se istuu sohvan selkänojalla ja tärisee, kun näkee ikkunasta lampaat :D























Koirat on saaneet kohdata ne vasta hihnassa, koska en halua että niitä päästään ajamaan takaa ja pelottelemaan. Pitää opetella olemaan niiden kanssa.
Jos ei onnistu, niille rajataan metsälaidun ja me leikataan nurmikko pihasta itse.
Helmi sai olla vapaana niiden kanssa, koska Helmi vaan osaa, kaikissa tilanteissa ja aina se tietää miten pitää toimia <3 Vanhat koirat on niin viisaita.
Humppa pääsi kans aika pian hihnasta irti, kun osoittautui niin fiksuksi kun uskalsin toivoa.
Äijä yllätti huomaamalla heti moiset vieraslajin edustajat (kanathan oli meillä viikon, ennen kun se tajus ne..), se yritti vähän vetää niiden luokse, eikä oikein meinannut tyytyä jälkien haistelemiseen, mutta kävi sitten istumaan ja katseli vaan rapsutuksista nauttien.
Pulmu ja Lenny on selkeesti haastavimmat.























Pulmun kanssa käytiin Mustasaaressa näyttelyssä, tai lähinnä kasvattajaa moikkaamassa, käteen jäi ihan ok arvostelu, mutta T!
Pulmu esiintyi tosi kivasti, kehän ulkopuolella näytti alkuun siltä etten saa sitä ravaamaan metriäkään, se oli niin tohkeissaan muista koirista ja nukkunut kolmisen tuntia autossa, mutta kuinka ollakaan vähän ennen meidän luokan alkamista se muisti miten hienossa hihnassa kuuluu olla ja kehään menin ihan hyvillä fiiliksillä. Kuulin vaivatta mitä tuomari saneli sihteerille ja olisin ollut ihan tyytyväinen vaikka vaan H:n lappuun, mutta sama koira sieltä kotiin lähti ja meille Pulmu on just paras rakas :) Rotumääritelmän mukaan sentin liian matala.























Helmi on suht hyvässä kunnossa taas, päivä kerrallaan.
Vähän sama Äijän kanssa. Välillä noustessaan se on aika kankea ja saattaa kevittääkin toista takajalkaa. Voi olla että molemmille tämä on viimeinen kesä, mutta yritetään olla miettimättä sitä niin kauan, kun ei ole pakko.

Tommy Huovinen - Neiti jää

 

Ihana Ixi! Tervetuloa syksyllä uudestaan <3

Sellaistahan voi sattua..

..Että kaverin koira tarvitsee kiireesti hoitopaikkaa, ehkä pitkäaikaisesti, ehkä ainiaaksi. Meidän laumassa elämistä testaamaan joka tapauksessa tänne tupsahti Piu, 4v russelinarttu, joka tappelee omassa perheessä toisen koiran kanssa.

Sen verran olen kodinvaihtajakoiriltani oppinut, että ne on pari viikkoa vain kyläläisiä, kuta kuinkin kaikki käy ja ai että kun kiva -naamari voi olla naamalla pidempäänkin kuin pari viikkoa. Vasta myöhemmin ne alkaa osoittamaan omaa tahtoaan ja etsimään paikkaansa ko. laumassa.

Musta tuntuu että Piu on koira, jonka se paikka todellakin tarvitsee löytää, sille ei käy vaan joo jooilla jossain välissä.

Voisin sanoa sahanneeni itseäni jalkaan, mutta jos maailmaa katselee tästä perspektiivistä, lähtökohtaisesti nään asioissa ensin hyvät puolet ja uskon onnistumiseen kunnes toisin todistetaan.

Virheeni myönnän kyllä, mutta Piu ei vielä tunnu siltä. Tosin ei se tunnu ihan omaltakaan, mutta ei kai ole tarkoituskaan.

Se on tosin ollut täällä vasta helatorstaista asti, eli mitä.. Puoltoista viikkoa.

Nähtäväksi jää mitä tulevaisuus tuo tullessaan, toistaiseksi on mennyt hyvin.

Aluksi Piu vähän pelkäsi meidän isoja koiria, mutta tottui niihin kyllä pian.

Ajankohta ei todellakaan ollut ihanteellisin, Humpalla oli tärppipäivät ja Lenny, vaikka leikattu onkin, niistä aina vähän sekoaa ja kyllä kai, kun narttu oikein tyrkyttää. Piu itse oli juoksussa myös tullessaan. Kyseisten juoksujen takia meillä jäi Humpan kanssa rally-kisa väliin :/

Piu suhtautuu kunnioittavasti Helmiin ja Lennyyn, Humppa ja Äijä vaikuttaisi olevan sen mielestä neutraalin kivoja, Pulmun kanssa ne on kiroilleet toisilleen paristi, mutta mitään hammastelua ei ole ollut, vielä ainakaan. Ne leikkii paljon, mutta leikeissä on sellainen sävy että samalla vähän mittaillaan kummassa on enemmän ärrieriä, kummassakaan ei ole mitenkään kovin vähän..
Pentuahan meille oli seuraavaksi mietitty, mutta ne suunnitelmat meni uusiksi joka tapauksessa meistä riippumattomista syistä. Yhdistelmää ei olla aktiivisesti etsitty ja se sopivalta tuntunut ei onnistunut.

Tällä hetkellä kuusi koiraa tuntuu melko työläältä, mutta aika yllättäen Piu niistä työläimmältä, jos eritellä haluaa. Se on -todella- kiinni minussa ja seuraa kantapäillä tai kivasti sivulla koko ajan, ruokapöydän äärellä istuessani huomaan tavallisesti aika piankin että se on hypännyt mun selän taakse ja roikkuu selässä etutassut mun harteilla :D

Luonnollisesti mitään vessarauhaa meillä ei tällä hetkellä ole, jos sitä rajaa ei itse vedä. Me ollaan vedetty nyt, kun on alkanut rasittamaan tuo naamailu. Kuulemma ihmiset on sen mielestä aivan ihania ja näin on ollut aina, mutta tällaista toimintaa se ei ole kotonaan harrastanut kuitenkaan, eli ehkä reagoi vaan muutokseen. Se on myös jäänyt itkemään perääni kun lähden töihin, eroahdistellut ei ole ennen eikä se meilläkään muuten haittaisi, jollei toinen tekisi yövuoroa ja yrittäisi nukkua niiden välillä.
Joka päivä menee kuitenkin selkeesti kivemmin, nyt kun juoksuistakin on jo päästy.
Piulle tullaan etsimään uusi koti, mikäli ei käy niin ruusuisesti että se alkaisi tuntumaan omaan hanskaan just soppelilta ja jäisikin tänne. En tiedä vielä.
Olen aina suhtautunut tosi vakavasti koiran hankintaan, eikä meille ollut nyt tilauksessa aikuista koiraa, mutta hoitopaikka tarvittiin kiireellä ja jos Piu selviää täällä, sen voi mielestäni luovuttaa melkein mihin vain ystävälliseen laumaan, vaikka varmasti pärjäisi ainoanakin koirana, kunhan vain ihmisiä ja sylejä on.

Humppa on hoitanut munankerääjäkoiran virkaa, suuhun ei vaan parane ottaa useampaa kerralla, kun nämä ei ole mitään täyskumipalloja :) Täytyisi itsekkin alkaa omaksumaan se, tasku ei ole hyvä paikka hajoneen munan olla.

Helmi on kipulääkekuurilla, takapää alkaa olla aika heikko ja tänään se on ontunutkin :(

Sen kunto on mennyt romahtaen alaspäin tässä loppu kevään aikana. Tällä hetkellä mun hartain toive on, että saataisiin vielä lisäaikaa ja ennen kaikkea kivuttomia elinpäiviä Helmille.

Tuntuu täysin mahdottomalta edes ajatella elämää ilman koiraa, joka on kulkenut mukana vuodesta 2003 ja elänyt kanssani niin monta elämänmuutosta.

Leivottiin ja Helmi tietysti sai nuolla taikinakipon.

Kanat on opetelleet pikku hiljaa ulkoilemaan, alkuun ne vain kurkkivat kynnykseltä kaulat pitkinä, mutta nyt jo tepastellaan pitkin pihaa.

Niille on tilattu tarhaa varten verkot Virosta, on huomattavasti edullisemmat kuin suomesta ostettaessa ja kolmessa päivässä ne tuli pihalle. Tarhasta on tarkoitus tehdä 4x6 m tuonne metsän reunalle. Munan tuotanto on ollut kiitettävää ja ne on rohkaistuneet tosi paljon.
En ole ehkä täällä vielä esitellyt niille hankittua kukkoa, voi olla että aika reilun kokoiset tehotytöt on siihen hiukan pettyneitä :D Otettiin sitten tuollainen Kiinalainen kääpiökoch, jota on melkein vuosi luultu kanaksi, kunnes se alkoi harjoittelemaan kiekumista äitinsä helmoista..
Henno muutti sitten meille ja harjoittelee edelleen kukkona oloa.

"Et näytä yhtään komeemmalta päivänvalossa"

"Onk sulla hajuakaan mitä tääl pitäis tehdä"..?

Possuille kuuluu hyvää, koska kesä <3  Terholla vaan on turkki vielä talviasetuksella.

Ihanaa kesää kaikille tämän tekstin tavoittamille. Allekirjoittanut tekee vielä kaksi työvuoroa, ennen siirtymistä kuukaudeksi kotona odottavien töiden pariin, eli kesälomalle :)

Huhtikuu - toukokuun toinen

Kokeilin ensimmäistä kertaa tehdä jotain keuhkosta, tämä on hevosesta. Olin varautunut pitkään ja sitkeään hommaan, mutta tuohan oli kuin vaahtomuovia, helppo leikata ja ihan miellyttävä käsitellä, noin niin kun kategoriassa sisäelimet pääsee ihan kärkisijalle. Harmi että keuhkoa ei ole kovin usein tuoreena saatavilla. Samasta paikasta meille tuli pari jalkaa kavioineen, kelpas koirille hyvin, erityisesti kavionpohja oli herkkua.

Näitä keuhkonameja kuivatin siis uunissa, jätin ne sisältä puolikosteiksi ja säilytin jääkaapissa.
Meni hyvin treeninamina.

Pulmuhan kävi rallytokon alkeiskurssin, 8 kertaa, joka kuitenkin käytännössä oli sen osalta aika pitkälti vain hallissa olemisen harjoittelua ja sosialistumista. Mulla oli joka kerta mukana myös Lenny tai Humppa, joiden kanssa käytin ainakin puolet ajasta, säästi selkää ja hermoa ;)

Ennen ja jälkeen kuvia, kun eräs vähän trimmissä kävi.

Ja näytelmätreeneistä.

Pulmu seisoo aika kauniisti ihan luonnostaan, vaikeus oli yllättäen taas keskittymisessä ja hallitussa liikkumisessa, sitä piti harjoitella usein, paljon ja erilaissa ympäristöissä. Ei riittänyt että koira hoksasi mitä siltä odotetaan, kun olisi pitänyt vielä malttaa koskea tassuilla maahan, vähän pidemmän aikaa kuin hypätäkseen joka toisella askeleella ilmaan :D
Meno oli aluksi aika pomppimista ja oli sitä toki kuulemma nähty myös varsinaisena näyttelypäivänäkin, mutta oli esitetty myös ihan kaunista raviakin.

Tämä treenikerta olikin hauska, ajeltiin Jokioisille ja mulla oli mukana myös Lenny ja Humppa, ajatuksena että teen niiden kanssa vähän rallytokoa, kun Minnan pitää lähteä oman koiransa kouluun.
Onneks ne olikin mukana, koska lopulta me päädyttiin myös sinne Minnan ja Hikan kouluun.
Lenny pääsi ihan uuden koiraporukan kanssa pelto-/metsälenkille ja sai taas uusia parhaita ystäviä, Humppa ja Pulmu sai treffailla open hoffeja tunnin päätteeksi.
Kuulemma Lennyn osallistumisella oli nähtävissä positiivisia vaikutuksia myös erään nuoren uroksen egoa koskien. Sillä vaan on se taito, olla muiden koirien kanssa <3
Se miksi just Lenny valikoitui mukaan lenkille, oli ajatus siitä että uudet ihmiset sais käpälöidä sitä, se kun on Lennylle vähän haastava tilanne. No, ne ihmiset ei sitä tienneet eikä näin ollen ehtineet sitä alkaa jännittämään ja se taas johti siihen että Lennykin suhtautui tosi rennosti tilanteeseen.
Ihan hirveän usein koirat vaan reagoi ihmisten tunnetiloihin, oli myös mulle tosi hyvä nähdä se nauttimassa uusista kavereista ja ympäristöstä, vailla mitään jännitystä ja epävarmuutta.

Pulmu kävi siis Harjavallassa näytillä. En tullut selvittäneeksi etukäteen millaisista russeleista tuomari tykkää, no, oli palkittu kevytrakenteisia ja pitkä jalkaisia... :D

Kirjallinen arvostelu oli minusta hyvä ja sen mukainen mitä itsekin ajattelen.
"Hieman matala nuori narttu. Kaunis pää & ilme. Hyvät korvat. Kaunis kaula. Eturaajat saisivat olla suoremmat. Hyvä ylälinja & takaosa. Liikkuu kohtuullisen hyvin. Miellyttävä käytös.
JUN H"

Kiitos vielä Minnalle ja Johannalle, kun veitte Pulmun ja myös kuvista.

Me itse oltiin samaa aikaa valmistautumassa appivanhempien juhliin.
Pulmu oli tavannut näyttelyssä isänsäkin, mua niiiiin vietävästi harmitti etten ollut paikalla.
Seuraavaksi suunnitelmissa suunnata Mustasaareen kesäkuussa, treffattais siellä kasvattajakin.

Aurassa koirapuistossa Humppa ja Lenny

Meille on muuttanut myös uusia perheenjäseniä.
Koska possut asuu nykyisin kaikki yhdessä, jäi Kura-pupu yksin Terhon siirryttyä lajitovereiden keskuuteen, sekös mua suretti. Olen kuitenkin jo pari vuotta yrittänyt vakuutella itselleni, että olen lopettamassa kanien pidon ja katkaisemassa sen kierteen, missä aina yksinäiselle hankitaan kaveriksi poikanen, jonka taas joskus jäädessä yksin ollaan toistuvasti samassa tilanteessa..
Kalle ei kyllä ymmärrä miten se on kanien pidon lopettamista, että ottaa uuden, no, ottamalla kodinvaihtajan tietysti :D
Karpo on ranskismix. (?), leikattu uros ja saman ikäinen Kuran kanssa.
Tutustumiseen meni yksi ilta, pientä jahtaamista ja karvojen nyppimistä pahempaa ei esiintynyt ja sen jälkeen ne oli kavereita. Toivottavasti elävät yhdessä pitkään ja onnellisina,
Karpo on tuttavalta haettu ja hyvin pidetty, tosi kivan luonteinen kani. Kura tuntuu piristyneen pupuseurasta ja ne onkin yhdessä niin reippaat, että viime yönä oli kaivettu ulkotarhasta tunneli ulos, kotona olivat kuitenkin pysytelleet :)

Ja kanat. Niitä on viisi, kukko jonka meille piti muuttaa, on sairastunut ja sen suhteen siirrytään suunnitelma b:hen ja hankitaan tytöille mies muualta.
Kanat on olleet meillä nyt muutaman päivän ja ollaan jo ihan tykästytty niihin, ovat yllättävän kesyjä ja rauhallisia. Munivat jokainen joka päivä.
Ne asuu possulassa sisällä vielä toukokuun, kanat saa muuttaa ulos vasta kesäkuussa.
Innostuttiin näistä heti kyllä siinä määrin, että on ollut jopa vaikeaa antaa niille aikaa rauhottua, haluttais koirien kanssa olla koko ajan katselemassa niiden touhuja :D
Työystävän hautomakoneessa on tulossa meille uusia tipuja, toivottavasti ne onnistuu.
Koirille ja meille ruokaa näistä on joskus tulossa, mutta siihen asti saavat elää onnellista maalaiskanan elämää.

Paljastettakoon vielä sen verran, että mahdollisesti tulevan Sirkun emällä on juoksut alkaneet ja JOS kaikki menee hyvin, meille saattaa alku syksystä kotiutua uusi russelivauva. Tätä ei kuitenkaan auta intoilla vielä liikaa ja pyrin olemaan ajattelematta asiaa liikaa.
Uutta pentua ei olla etsitty, mutta kaverilla on sellainen narttu, jonka mahdolliseen jälkeläiseen olen ilmaissut kiinnostukseni jo kauan sitten, sille on nyt katsottuna tosi kiva uros.
Tällä hetkellä olen vain todella onnellinen siitä että myös Äijä ja Helmi voivat aika hyvin, Äijän korva on taas kunnossa ja ollaan kiitollisia jokaisesta uudesta päivästä näiden vanhenevien kanssa <3