Kodinvaihtajakoirat

Koirahan on perheenjäsen, kuitenkin myös lemmikki ja se, joka saattaa joutua syystä tai toisesta vaihtamaan perhettä kesken elämänsä.
Syitä voi olla monia, varmasti niitä päteviä ja hyviäkin, mutta uskoisin, että useimmiten syy on sellainen, joka ei olisi ylitsepääsemätön ja omistajan tahto ratkaisee asiassa aika paljon.
Koirista luovutaan usein ”elämäntilanteen muuttuessa” tai ”allergian vuoksi”, noihin perinteisiin perusteluihin sisältyy paljon kysymysmerkkejä ja toivottavasti mahdolliselle uudelle kodille asiaa avataan rehellisesti vähän enemmän.
Meillä itsellämme on kolme bernhardinkoiraa, joista kaksi ovat kodinvaihtajia, ensin tullut ehkä paremmin ilmaistuna entinen kiertolainen tai heittopussi.
Molempiin olemme enemmän kuin tyytyväisiä, emmekä voi uskoa kuinka moni haluaa tämän kaltaisista koirista luopua. Ehkä kodin vaihtamiset on kuitenkin olleet myös koiran parhaaksi ajateltu asia.

Vähän kaksipiippuinen juttu ja jokainen tapaus on omanlaisensa.
En halua yleistää tai tuomita suorilta, mutta harras toiveeni on, ettei ihmiset pitäisi koiria ainakaan kulutustavarana ja niiden hankkimista harkittaisiin niin tarkoin, että allergiat olisi ehditty ainakin sen hetkisistä perheenjäsenistä jo todeta, ja koiran roolia mietitty myös mahdollisten elämänmuutosten sattuessa.

Näiden omien, aikuisena meille muuttaneiden koirien kanssa toinen sujahti laumaan täysin vaivatta ja on ns. traumaton tapaus. Ensin tulleella oli taustalla jo useampi muutto perheestä toiseen ja siinä näkyi eletyn elämän jäljet, vaikka koira oli vasta nuori.
Perusasioiden ja keskinäisen luottamuksen kunnostaminen teki kaikessa yksinkertaisuudessaan ihmeitä, ja sen listalta löytyneet vaikeudet saatiin yliviivata jokainen vuorollaan.

Koirille asetetaan valtavasti odotuksia niiden ollessa jo pentuja tai jopa vasta suunnitteilla syntyväksi. Koiraharrastuksen kasvattaessa suosiota ihmiset hankkivat niitä harrastuskavereiksi ja laji voi olla valittuna jo ennen koiran syntymää. Entä jos kyseinen yksilö ei innostu sille valitusta lajista, muutoin sovellu siihen, tai mitä sitten kun se on saavuttanut siinä jo kaikki tavoitteet ja omistajan kunnianhimo vain kasvaa..
Rotumme on suurikokoinen, ehkä vähän työläs ja kaikkea muuta kuin edullisimmasta päästä pitää, mutta kun katsoo bernhardinkoiraa silmiin, näkee suoraan sen sieluun ja se käy ainakin omaan sydämeeni.
Kaikki karvanlähtö, kuolan seinistä siivoaminen ja kustannukset ovat sen vastarakkauden arvoista.
Ikävä kyllä on olemassa myös kasvattajia, joiden vanhemmat koirayksilöt etsivät toistuvasti jopa ryhminä uusia koteja, kun ovat palvelleet aikansa ja tarvitaan niihin kuluvat resurssit uusiin pentuihin.
Oman näkemykseni mukaan bernhardilaispentuja syntyy aika paljon ja näille sopivia koko elämän koteja on kuitenkin melko rajoitetusti.

Seurailen osto- ja myyntipalstoja toisinaan silkasta kiinnostuksesta ja tämän perusteella olen vuosien varrella käsitykseni luonut. Meillä on koiraluku tällä hetkellä täysi, emmekä ota kodinvaihtajiakaan hetken mielijohteesta tai säälistä, en tiedä miksi sitten kiusaan itseäni lukemalla ilmoituksia palstoilta. Minulle asia on myös hyvin periaatteellinen, enkä ainakaan maksaisi aikuisesta koirasta, jonka omistaja haluaa luopua siitä käyttääkseen sen rahan uuteen koiraan. Asia kiinnostaa minua ehkä siksi, että se kertoo paljon siitä millaisessa roolissa koirat nykypäivänä elämässämme ovat.

Väistämättä mietin, kuinka monessa tapauksessa on kyse vain omistajien arvomaailmasta ja asioiden järjestämisestä. Koiran tullessa ihanana pentuna, sillä on geenit ja ominaisuuksia joita se on perinyt suvultaan, mutta loput siitä, millainen aikuinen koirasta tulee, riippuu ihan täysin sen kasvatuksesta ja kokemuksista, eli siitä millaisen elämän me sille tarjoamme.
Jos koira ei tunnu omalta ja siitä on luovuttava, se voi olla koiralle hyväkin, mutta ihmiset kykenevät kasvamaan ja kehittymään koiran omistajina ja sanonta ”vanha koira ei opi uusia temppuja”, on huijausta, kaksi kertaa se on todistettu meillekin.

 

-Anu Kreivilä