Emäsika

Toivottavasti tämän lukee joskus joku, joka haaveilee oman minipossun hankinnasta, nimittäin nyt on luvassa sydän (ja melkein myös pohje) vereslihalla vuodatusta siitä millaista elämä possujen kanssa voi myös olla.
Minut on haastettu.

Ronja täyttää loppu kuusta 3v ja on alkanut osoittamaan aikeita ottaa emännän paikka haltuun.
Se on ollut toisinaan äksy jo jonkun aikaa, viime talvena muistan ensimmäisiä kertoja kun se puri, yhdistin sen kiimaan ja turhautumiseen siihen liittyen. Keväällä se alkoi käyttäytymään selvästi agressiivisesti kun kävin niiden ulkotarhassa Ronjan ja Turon mökin lähellä, sittemmin käytös on ulottunut myös tarhan ulkopuolelle ja alkaa olla ihan sama mikä vaihe kiimankierrosta on meneillään, se saattaa hyökätä.
Tähän asti minä olen ainoa joka on ottanut osumaa, mutta Ronja ei epäile käydä aukomassa päätään myös meillä käyville vieraille, Kallea se lähinnä kosiskelee ja liehittelee.

Olis ihana kirjoittaa ja kertoa aina vaan hyvistä asioista ja siitä kuinka paljon kotieläimet antaa, mutta toisinaan ne enemmänkin ottaa ja myös se pitää kestää, jos kyse on vain vaiheesta elämässä ja se voidaan korjata.
Vaikeaa onkin sitten arvioida sitä onko kyseessä vain vaihe vai piirre jonka kanssa on liian hankalaa ja epämiellyttävää elää, sekä eläimen itsensä että kaikkien sivullisten.
Aina toisinaan näkee myynti-ilmoituksia minipossuista, joissain jopa rehellisesti kerrotaan ettei sika tule toimeen ihmisten kanssa. Kotieläintiloilla saattaa myös olla possujen aitauksella kyltti jossa varoitetaan purevasta asukkaasta. Ehkei kaikista sioista edes ole lemmikiksi.
Olen myös keskustellut muutaman Ronjan sukulaisen omistavan kanssa ja kyseisen suvun kohdalla hankala luonne ei ilmeisesti ole ihan harvinaisuus.
Haasteet on hyvästä ja hiukan hankalakin saa olla, mutta ei minulla ole aikomustakaan antaa sian määrätä missä saan omalla tontillani olla. En ole muuttamassa, eikä ole kyllä Ronjakaan, joten ei auta kun vastata haasteeseen ja katsotaan kuinka käy.

Tähän asti olen ollut provosoitumatta vielä siinä vaiheessa kun sika pistää korvat luimuun, kalisuttaa hampaitaan ja murisee, valehyökkäykseen tai puremiseen olen reagoinut välittömällä palautteella ja ajamalla sen pois. Onneksi meillä on fb:ssä ihana ryhmänen, jossa on koossa paljon possuihmisiä ja siellä olen saanut vertaistukea ja näkökulmia asiaan.


Panoksia on nyt asetettu korkeammalle, koska ilmeisesti mun linja on ollut tähän asti liian pehmeä.

En tule hyväksymään siltä minkäänlaista uhoamista, on kai aika selvää että olen katsellut liian pitkälle, koska usein tilanne on kuitenkin päättynyt siihen että otan osumaa, vaikka olen vain kuvitellut antavani sille tilaisuuden vielä perääntyä ja valita paremmin.
En tietenkään ehdoin tahdoin aseta sitä uhkaavaan tilanteeseen, jolloin eläin saakin puolustautua, mutta sen ollessa reilun kokoisessa elintilassa ja hyvin hoidettu, ei vaan voi hyväksyä kuvatunlaista perseilyä.
Sika ei ole käytökseltäänkään verrattavissa muihin lajeihin ja on suuri virhe olettaa sen olevan esim. kuten koira. Vaikka meilläkin on monenlaisia eläimiä ollut, ei mikään niistä ole koskaan aiemmin yrittänyt näin sitkeästi saavuttaa ylempää asemaa. Ronja on myös hyvin reviiritietoinen, se oli havaittavissa jo varhain, eikä se ole koskaan ollut helpoin luonne.
Ei unohdeta myöskään sitä tosiasiaa että sika on tuotantoeläimistä älykkäin, noin viisi vuotiaan lapset tasolla, niiltä puuttuu miellyttämisenhalu ja elämä perustuu oman edun tavoitteluun. Minipossu ei poikkea tästä.
Ne on siis ihan kamalan ihania :D

Olen huomannut että moni tykästyy lajiin kuvien ja videoiden perusteella, kuin myös sen että suurinosa tästä materiaalista on pienistä porsaista eikä suinkaan täysikasvuisista possuista.
Meillekkin moni on tullut innokkaana tutustumaan possuihin, mutta ehkä joutunut pettymään siihen, kuinka vähän oman perheen ulkopuolinen ihminen saa niihin kontaktia. Se että pääsee osaksi niiden sielunelämää vaatii aikaa ja molemmin puolista luottamusta, mikä ei synny hetkessä eikä siihen ole oikotietä.
Sika on kesy siinä määrin, kuin vaikka peura, ei kuten koira, se on lajina vielä aika heikosti domestikoitunut.
Kun minipossu näkee ihmisen, se yhdistää sen ruokaan eli omaan hyötyyn, jos sinulla ei vieraana ihmisenä ole tarjota sille ruokaa, olet joko yhdentekevä tai uhka, riippuen ihmisen käytöksestä.
Onneksi kyseessä on kuitenkin myös utelias ja ahne eläin, joka tavallisesti osaa arvostaa tarjolla olevia hyödykkeitä ja etuuksia, jotka kotieläimelle tulee siis ihmisen kautta.

Jos olet lukenut tähän asti ja vielä haluaisit possun hankkia, mieti kastroitua karjua, ne on tavallisesti varsin lepposia tyyppejä, nimittäin narttumainen luonne, lisääntymisvietti ja sika samassa paketissa on kohtuullisen haastava yhdistelmä :)
Mulla on vaan ihan kamala ikävä sitä. Tekee mieli lätkytellä sen mahaa ja kylkiä, suukotella suoraan kärsään, ihan niin kun ennen. Ehkä vielä joskus me ollaan taas sovussa.
Tulen pitämään blogia ajantasalla tästä aiheesta.