Final countdown

Mainitsinko eilisessä postauksessani jotain tunteiden koko kirjosta...
No, tänään ollaan taas varovasti huipulla keikkuen. Täältä on tultu alas rytinällä ennenkin, mutta uskon ja niin hartaasti toivon, että tällä kertaa hoito toisi toivotun vasteen ja Äijä saataisiin kuntoon.
Kipeän tai alatisairaan koiran kanssa eläminen on raskasta terveinäkin jaksoina, jos vain koko ajan odottaa kuitenkin kohta uusiutuvaa vaivaa.
Oltiin jälleen lääkärissä ja nyt yritetään nujertaa bakteeritulehdus uusilla lääkeyhdisteillä.
Suoraan korvaan 2 x vuorokaudessa keittosuolaliuos-kortisoni-antibiotti yhdistelmä, uusi tippa joka toinen päivä ja kipulääke jota jo kotona olikin.
Äijä oli niin reipas kun se nykyään yleensäkin lääkärissä on. Sen kerran kun se Kallen kanssa oli päättänyt että odotustila on maksimi mihin pystyy taipumaan, se on pitänyt. No, saa ne näytteet ja viljelyt siinäkin otettua, tarpeetonta kiusata koiraa enempää.
Kotimatkalla ostettiin sille mansikkatuutti reippauspalkaksi.

Ilmeisesti kortisoni ainakin vaikuttaa kipulääkkeen ohella hyvin, koska pitkästä aikaa tänään olen saanut ilahtua hännän heilutuksesta ja Äpy on halunnut halia, mitä ei enää usein tapahdu <3

Sain myös huomata, että Äpyllä on ystäviä aika paljon, sen vointia on kyselty pitkin päivää ja moni on ollut hengessä mukana, olen myös saanut puheluita rodun ihmisiltä. Hienoa huomata kuinka moni välittää ja haluaa kertoa omia kokemuksiaan tai tukea muutoin.

Otin yhteyttä myös eläinten luontaishoitajaan, koska jokainen kivi on käännettävä, ennen kun voin päästä irti, joskus sitten.

Tällä hetkellä koirat syö luita pihalla, onnellinen näkymä ikkunasta.

Ollaan me jotain muutakin tehty, mutta just nyt keskittyminen suuntautunut aikalailla Äijän hoitoon ja Pulmun odotteluun. Ens viikon lauantaina saadaan hakea pikku ärrieri kotiin :)
Tulevana viikonloppuna saadaan vieraita, Humpan siskon perhe tulee meille.

Kuvat Humpasta viettämässä Juhannusta.

1.7

Koko tunteiden kirjoa käydään taas lävitse, onnea Pulmun odotuksesta varjostaa lähestyvä Äijän hyvästely.
Kipulääke on ollut päivittäin käytössä, korva ei vain pysy kunnossa ja umpeutuu koko ajan lisää, leikkaushoito on ainoa joka sitä voisi auttaa pidemmällä tähtäimellä ja Äijän muun yleiskunnon huomioiden emme lähde sitä sellaisella kiusaamaan.
Alusta asti on ollut selvää, että sen rakenteella ei toiselle kymmenelle ehkä eletä, toisaalta pitkään olemme saaneet pitää luonamme täysin terveen jätin.
86cm korkea ja melkein 100kg painava, liian suuressa nahassa elävä rakkaamme on alkanut oireilemaan olomuotoaan vasta kuudennen ikävuoden jälkeen. Ennen riitti silmien ja korvien puhdistaminen viikottain, eikä eläinlääkärissä ole muista syistä tarvinnut käydäkkään.
En tiedä mitä silloin tapahtui, laumassa ei ole tapahtunut muutoksia, ruoka ja asuinolot on pysyneet samana ja sen elämä on edelleen niin stressitöntä kun suinkin vaan voi. Alamäki on kuitenkin ollut raju.
Paperilla se on meidän tervein koira, ne oppikirjan mukaiset lonkat ja kyynäret ovat varmaan auttaneet sitä tähän asti, ja vaikka kankeuttakin on vähän tullut ja ruokavaliossa ikä on huomioitu jo jonkin aikaa.

Äpyn elämässä on vielä pieniä ilon pilkahduksiakin, ruoka ilahduttaa aina ja lenkillä se touhuilee omaan rauhalliseen tahtiinsa, mutta 90% ajasta nukkuu ja inhoaa joka päiväisiä hoitotoimenpiteitä.
Enään se ei omatoimisesti hae läheisyyttä, etenkin minut se yhdistää korvien puhdistukseen, livahtaa takavasemmalle myös jos otan pumpulit/talouspaperin/minkä tahansa lääkepullon tai -rasian käteeni, tai katson sitä kohti keittiössä (jossa hoitotarvikkeet kaapissa säilytetään), sekin riittää syyksi luimistella että avaan ko. kaapin, vaikka avaan sen monta kertaa päivässä muistakin syistä.
Surkuhupaisaa oli huomata kuinka se yks päivä kavahti kun tartuin tiskiharjaan, naurahtaen totesin sille, että ei huono idea.
Huuhtelen sen korvaa n. joka toinen päivä kuivattavalla tipalla, jonka ikävä sivuvaikutus on se, että pois valuessaan se kuivattaa korvan alus ihoa, jota sitten sitäkin yritetään tietenkin ehkäistä ja hoitaa.
Päivinä jolloin ei huuhdella, vain puhdistetaan ja lääkitään.
Jokainen joskus kipeän lemmikin omistanut tietää miten tuskallista on seurata toivotonta taistelua, kivun hallinnasta puhumattakaan. Kipu ilmenee tassujen nuolemisena, korvan kaivamisena ja pään vinossa kannatteluna.
En myöskään viitsi eritellä tuntemuksia siitä, kun oma rakas koira pakenee ja välttelee, kun ennen se nojasi ja hali.
Tilanne alkaa olla aika lohduton.

Hehkutus

Olen vähän sanaton. Käytiin tapaamassa Pulmua ensimmäisen kerran.

Ainahan pennut on ihania, mutta että noin täydellinen, hyvän tuoksuinen ja suloinen lapsukainen, jolle vasta hellästi imeskellen maistui pikkurilli ja askel hoiperteli holttittomasti.

Pennut on nyt neljä viikkoa ja yhden päivän, ne liikkuivat petuaitauksessa, yrittivät painia ja murista toisilleen, söivät ja nukkuivat. Kävely oli sellaista tapsuttelua ja jalat levällään eteen päin hoippumista.
Seuraavan kerran kun nähdään, vastassa on vielä muutaman viikon ajan vahvistunut ja valtavasti sinä aikana kehittynyt riiviö.

Kasvattaja oli mahtava, tuntui että ajatukset kohtasi täysin ja juteltavaa riitti, aikuiset koirat oli ihania ja ystävällisiä, tuliaisiksi viedyt lelut kelpasi heti.
Kyllä meidän kelpaa. Olo on varsin onnekas tällä hetkellä.

Pitkä ajanlasku alkaa, koska mä olen entistäkin enemmän sekaisin tuon pienen takkutukan takia.
Pitää kirjoitella muut jutut eri postaukseen, pieni Pulmuhan täyttää tämän ihan yksistään :)

5.6

Pulmun nimi on päätetty!
Olen hävyttömän innoissani pennun tulosta, mutta kyllähän sitä tuli kauan haaveiltuakin. Ensimmäinen vissiin vuosi meni siihen, että tunnustelin ajatusta ja odotin vaiheen menevän ohi ja vieläkin tää tuntuu vähän oudolle. En ole koskaan ajatellut olevani pikkukoira tyyppiä ja ihan heti en kyllä näekään meillä muunlaista pientä, russeli on poikkeus, jonka lisäksi vain gööttiä harkittiin hetki. Kaikki koirien tarvikkeet, joita meillä toki on paljon, on Pulmulle ihan liian isoja, joten uusia on hankittu.

..Ja tuunattu. Löysin vanhasta leivintuvasta lipaston laatikon, sen puhdistus ja alle pyörät.

Mietin vielä maalaanko tuon vai annanko olla tuollaisena. Koitan reipastua ompelukoneen parissa sen verran että saisin tehtyä siihen tilkkupeiton pehmusteeksi. Vähän hullun mallinen tuo on, sinne mahtuisi ainakin kaksi aikuistakin töhötintä, mutta sopiipahan pehmusteita ja aarteitakin sekaan.
Jos pentu ei siinä viihdy, keksitään muuta käyttöä.

Joku heistä hän on <3 Kuvan on ottanut Pulmun kasvattaja.

Muutama kuva viime päiviltä:

Hiki on ja hieno karvanvaihto.

Kiiva ja Kura täyttivät viime kuussa molemmat 4v.

"HUUUUMPPAAA-AA"! Se ainakin vois huutaa.

Kävystä ja Humpasta on tullut hyvät ystävykset.
Tai ainakin Käpy pomottaa sitä ja se vaan kasvattaa Humpan tarvetta olla mieliksi.

Muutama ilta sitten heitin ihan herjalla Humpalle, että olehan nyt reipas bernhardinpaimenkoira ja paimenna possut tarhaan. Lähdin huutelemaan ja etsimään niitä kaurakipan kanssa, mutta sain vain kauempaa katsoa kuinka Humpsi juuri saatteli viimeistä sikaa tarhaan.
Tuo koira on u.p.e.a! 

Turo on pärjäillyt ihmeen hyvin Ronjan menetettyään, se on hiukan muuttunut rohkeammaksikin.

Jossain vaiheessa puretaan tarhasta toinen mökki pois ja toivotaan että kaikki possut alkaa sen seurauksena nukkumaan samassa. Turo on toistuvasti varastanut tytöille annetun pinkin teddyviltin, suotaanko se hänelle näin surun aikana. Tässä ollaan tekemässä lammikkoa, vesipisteitä olisi mistä sekin ylettäisi juomaan, mutta ämpärin kaataminen on vaan niin kivaa.

Puputkin loikki pihassa vapaana eilen, Kiiva oli tässä vaiheessa jo kaukana. Kura otti vastaan vieraita.

Kukka ja Käpy oli pupujen tarhassa vaikka kuinka kauan, sinne kun oli jäänyt aivan hyviä kakkoja ihan käyttämättöminä! Ajatella.

Syötsä jotain? Näiltä kahdelta ei voi mitään tehdä salaa.

No sepä olikin hyvä ajatus tulla pihalle aamupalalle..

Omenamehukin niille maistui, mutta kahvistani en luopunut!

Pienen pieni varaus

Muutamia päiviä sitten verkkokalvoilleni heijastui jotain mitä en unohtanut ihan helposti, onneksi en.
Russeliryhmässä facebookissa on tapana yhdessä iloita niin aikuisista koirista kuin pennuista eikä vähiten syntyneistä pentueista. Pupsit näytti upeilta, kurkkasin yhdistelmän sukua ja ihastuin, ajattelin samalla että kaikki on varmasti varattuja, ainakin nartut, en edes viitsi kysyä.

Pentue oli mielessä kuitenkin niin lujasti, että palasin aina uudelleen katsomaan niiden kuvia ja selaamaan kasvattajan sivuja.
Niimpä päätin tilata itselleni mielenrauhan kuitenkin kysymällä, mitä se muka maksaisi...
No se maksoi varausmaksun tänään <3

Kaikki nartut tosiaan oli varattuja, mutta yksi varaaja oli valmis vaihtamaan urokseen (komea uros olikin) ja näin meidän Palasokerista on tullut totta!
Pentu kotiutuu meille heinäkuun lopulla, juuri sopivasti loman alkaessa.
Ensimmäinen harrastus on jo sovittuna, aloitetaan pikku pentujen leikkikoulussa samaa aikaa kaverin ja sen pennun kanssa, shoppasin tavaraa äsken "sokerihumalapäissäni".

Nimi on harkinnassa, siitä tulee todennäköisesti joko Pulmu tai Sirkku, siitä tuo "työnimi" Palasokeri.

Olen hymyillyt siitä asti kun tieto meidät tavoitti :)

Hei hei Ronja

Olemme olleet suurten päätösten edessä.
Päädyimme lopulliseen ratkaisuun Ronjan vaikuttaessa entistä enemmän ahdistuneelta, se alkoi uhkaamaan minun ja vieraampien ihmisten lisäksi myös sille ennen niin rakasta Kallea.
Emme tarkalleen ottaen tiedä mikä tällaisen käytöksen aiheutti, se muuttui pikku hiljaa, kuitenkin koko ajan kiihtyvään tahtiin, eikä mistään mitä yritimme seurannut parannusta.
En usko fyysiseen voittoon ja yritinkin saada otetta tilanteista vastaamalla sille sen omilla esimerkeillä, selkeyden vuoksi suurentelin eleeni ja ääneni. Sain näillä keinoin pidettyä possun turvallisen matkan päässä itsestäni, mutta tämä ei auttanut kuin sen hetken. Vietin tunteja tarhalla ja paloin auringossa, mutta en voinut perääntyä ensin. Kun sille käänsi selkänsä, se kävi päälle.
Nostan kädet pystyyn, olemme toimineet parhaan kykymme mukaan enkä tiedä mitä tekisin toisin.
Kuka voisi uskoa sen suloisen pyöreästä olemuksesta mitään ikävää, tempperamenttinen se on aina ollut, mutta tämä ei ollut enää hallittavissa oleva luonteenpiirre.
Kuten aiemmassa kirjoituksessani jo pohdin, ehkä kaikista sioista ei vain ole elämään ihmisen lemmikkinä.
Omistajan osa on näinä hetkinä raskas, mutta olen kiitollinen yhteisestä ajastamme ja kaikesta mitä Ronja opetti meille sekä kolmelle pienelle porsaalle.

Lepää rauhassa "Onkku", enää ei tarvitse mahtua mihinkään muottiin, miellyttää ketään.
Kaipaan sinua jo ja olen kaivannut jo kauan.

Tavast Ronja 26.5.2011-25.5.2014

En vain vielä pysty meistä
ihan täysin luopumaan
Sinä pysyt mielessäni
vaikka nyt sä lähdet pois
Ehkä joskus kaikki toisin olla vois..

Ehkä ensi elämässä..

22.5

Ollaan aika onnekkaita, tuollainen paikka löytyy meidän lähimetsästä. Pikkuinen järvi, jossa ei juuri koskaan käy ihmisiä, eikä paljon muitakaan, sopii siis koirien uittamiseen oikein hyvin.

Tai no niin, nuo omat oikeastaan vaan kahlaa, mutta nauttivat vedestä kuitenkin ja olen toiveikas, menihän Helmilläkin vissiin seitsemän kesää vakuuttua siitä että pinnalla voi tosiaan pysyä, siihen asti se harrasti vedestä "noutoa" niin, että kauhoi vettä kunnes sinne heitetty lelu tai keppi oli kurottamisetäisyydellä.

Käytiin tuolla eilen ensimmäistä kertaa tälle vuodelle, tässä ihan vieressä on peltotien varrella pieni puiden ympäröimä uimakuoppa ja siinä nuo useimmiten kesäpäivinä viilentyy, mutta nyt ollaan vältelty peltoreittejä ettei naapureiden kylvöt mene pilalle, koska joka kertahan siellä pehmeessä pellossa pitää kuitenkin käydä revittelemässä ja ennen kun ehdin puuttua, pinkominen on jo täydessä käynnissä.

Saatiin seuraksi Johanna, Pihla husky ja Riiva mäykky. Vain Lenny on aiemmin nähnyt Riivan ja nyt oli Humpan vuoro löytää rakkaus pitkulan muodossa, onhan se ihana ipana.
Humppa meni Riivan perässä aina kun malttoi kuivalla maalla olla, Riiva nimittäin juoksi aika alussa heti vahingossa järveen ihan kunnolla ja tajuttuaan että siellä kastuu, se välttelikin sitä sitten loppu ajan.
Miksi kaikille pennuille käy noin, mikä saa ne kuvittelemaan että vetten päällä voi kävellä? :D

Uusi kamera ei tunnu vieläkään yhtään omalle, liikaa säätömahdollisuuksia joista en vielä ymmärrä mitään.
Alkoi olla ilta ja mäykyllä joka liikekuvassa korvat silmillä ja Lennyllä lima molemmin puolin leuan alla ja seli seli -vähän suttuisia kuvia seuraavaksi:

Pitäisikö mun kirjoittaa aina kuka kuvassa on?

Koko uitettu ja hiekoitettu seurakunta

Vielä pari kuvaa lähipäiviltä:

Äpy valitsi itse itselleen teuraskuoramasta selkärankaa

Sian päästä jää Humpalta syömättä vain alaleuka ja hampaat

Käytiin lähikuopalta hakemassa kiviä pihalle ja valitsemassa seuraava pihasora. 

Erityisen raskasta sekin oli koirille, vaikka yhtään kiveä ne ei kantanut, mittari näytti +26

ja toki ne piti hulluttaa juoksemaan kuoppalla ylös ja alas, edes ja takas. 

"Vapaa" käsky saa ne joka kerta irtoamaan johonkin suuntaan, vaikka vapaanahan ne on aina, hölmöläiset <3

Pidän kissaihmisiä aika tyylitajuttomina, nimittäin kaupoista ei ole koskaan löytynyt valmiina yhtään hienoa raapimapuuta ja vuosikymmenet ne kissaihmiset on myös tyytyneet älyttömän rumiin kissanvessalaatikoihin.

Onneksi nykyään on Modkat (kuvassa näkyy nurkassa) ja raapimapuu ratkaistiin näin.

Tuntui tyhmältä, toinen puolisko vissiin myös piti minua vähän tyhmänä kun aloin tota puhumaan, mutta kun se toimii ja on meistä lopulta aika hienokin.
Minusta ihan perusteltua panostaa noihin, kun me joudumme talon pohjaratkaisun takia pitämään kissanvessaa näkyvillä, ei se voi silloin olla mikään avolaatikko ja silmät särkyy niistä avaruusaluksen omaisista neonvärihärpäkkeistä. Kissanhiekkana käytetään nykyään talkilta miedosti tuoksuvaa hyvää mikrohiekkaa, Modkatista sitä kulkeutuu todella vähän ulkopuolelle. Suosittelen, jopa meidän isohko kolli sukeltaa sinne ihan sujuvasti, vaikka alkuun se käyttikin sitä omalla tyylillään, kyykkäsi vain kohti kannessa olevaa reikää :D

Ikkunoiden pesukin on aloitettu, monta viikkoa sitä siirsinkin, mutta jos vaihtaa samalla vähän verhoja, se on tuplasti vaivan arvoista.